Kulutusyhteiskunta
Oj. Kyllä on Ögonaböj aivan TV:n crème de la crème. Toivottavasti Bettina S. ei ikinä tule takasin. Ögonaböj on maailman hauskin. Jag är helt frälst. Pakko ostaa digiboxi ihan vaan että näkee lisää tota ohjelmaa.
Aamulla kävin lääkärissä (kuten vanhat, aikuiset ihmiset tekevät) koska mulla on tosi dramaattinen vamma, eli luupiikki. Vaikka ei se nyt niin dramaattista sitten ollutkaan. Lääkekuuri ja kenkiin pohjalliset. Pöh. Ei siis sympatiaa, ambulansseja, komeita lääkäreitä ja kukkasia leikkausosastolle. Vaikka lääkäri oli kyllä oikeastaan aika komea. Ensin en ollenkaan uskonut että se on lääkäri. Odotushuoneessa mun ohi käveli kolmekymppinen, kalju bodari jolla oli päällä farkut ja t-paita. Kaulan ympärillä roikkui joku henkilökortti, eli päättelin (koska ilmeisen helposti tuudittaudun ennakkoluuloisesti stereotypioihin) että se on joku huoltomies. Eikö hetken kuluttua sama mies (poika?) kutsu minut nimeltä sisään? What is this, Doogie Howser (huono kasarisarja teininerosta josta tuli lääkäri 15-vuotiaana)?
Huomasin siis itsessäni mielenkiintoisen asian (vähän niin kuin pieni sosiologinen experimentti): Jos lääkärillä ei ole valkoista takkia päällä, niin ei oikein usko että kyseessä on oikeasti lääkäri. Niin sitä vaan älykäs ihminen ei kyseenalaista valkotakkista ihmistä joka sanoo itseään lääkäriksi (mistä sitä tietää vaikka se olisi valmistunut jostain ammattikorkeasta tyyliin hoitotiedenomiksi!?), kun taas takiton lääkäri heti herättää skeptisyyttä. Niin on ihminen yksinkertainen. Tai sitten vaan minä.
Kolmatta kertaa ostin tämän kuukauden aikana uutta ripsiväriä. Ei siksi että laitan sitä päivässä silmään litran, vaan siksi että oon maailman helpoin mainoksen uhri. Katsotaanpa siis huomenna josko katseeni on säkenöivä ja häikäisevä, kiitos kolmiulotteisia polymeerejä sisältävän ravitsevan koostumuksen joka tekee jokaisesta ripsestä paksumman! *Sigh…*
Shoppingspreeltä tarttui tänään mukaan farkut, paitoja, toppeja, meikkejä ja hajuvesiä. Kauhea tarve ostaa koko ajan. Kulutusyhteiskunta on ihana!
Aamulla kävin lääkärissä (kuten vanhat, aikuiset ihmiset tekevät) koska mulla on tosi dramaattinen vamma, eli luupiikki. Vaikka ei se nyt niin dramaattista sitten ollutkaan. Lääkekuuri ja kenkiin pohjalliset. Pöh. Ei siis sympatiaa, ambulansseja, komeita lääkäreitä ja kukkasia leikkausosastolle. Vaikka lääkäri oli kyllä oikeastaan aika komea. Ensin en ollenkaan uskonut että se on lääkäri. Odotushuoneessa mun ohi käveli kolmekymppinen, kalju bodari jolla oli päällä farkut ja t-paita. Kaulan ympärillä roikkui joku henkilökortti, eli päättelin (koska ilmeisen helposti tuudittaudun ennakkoluuloisesti stereotypioihin) että se on joku huoltomies. Eikö hetken kuluttua sama mies (poika?) kutsu minut nimeltä sisään? What is this, Doogie Howser (huono kasarisarja teininerosta josta tuli lääkäri 15-vuotiaana)?
Huomasin siis itsessäni mielenkiintoisen asian (vähän niin kuin pieni sosiologinen experimentti): Jos lääkärillä ei ole valkoista takkia päällä, niin ei oikein usko että kyseessä on oikeasti lääkäri. Niin sitä vaan älykäs ihminen ei kyseenalaista valkotakkista ihmistä joka sanoo itseään lääkäriksi (mistä sitä tietää vaikka se olisi valmistunut jostain ammattikorkeasta tyyliin hoitotiedenomiksi!?), kun taas takiton lääkäri heti herättää skeptisyyttä. Niin on ihminen yksinkertainen. Tai sitten vaan minä.
Kolmatta kertaa ostin tämän kuukauden aikana uutta ripsiväriä. Ei siksi että laitan sitä päivässä silmään litran, vaan siksi että oon maailman helpoin mainoksen uhri. Katsotaanpa siis huomenna josko katseeni on säkenöivä ja häikäisevä, kiitos kolmiulotteisia polymeerejä sisältävän ravitsevan koostumuksen joka tekee jokaisesta ripsestä paksumman! *Sigh…*
Shoppingspreeltä tarttui tänään mukaan farkut, paitoja, toppeja, meikkejä ja hajuvesiä. Kauhea tarve ostaa koko ajan. Kulutusyhteiskunta on ihana!
posted by Lotta @ 5:24 PM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home