Seksikästä valtaa ja kiemurapilli

Pitkään elänyt myytti jonka tänään omalta osaltani myönsin todeksi on että naisten mielestä valta sittenkin on seksikästä. (Tosin valikoivasti, ilmeisesti, koska esim Paavo Lipponen tai Seppo Kääriäinen ei aiheuta mulla tsunamia south of the boarder). Ja kamala oli se tilanne jolloin sen tajusin. Hävetti itseänikin. Folktingetin mediapoliittisella valiokunnalla (jonka puheenjohtaja jumalan armosta ja taitavista välttely-yrityksistä huolimatta olen) oli tänään kokous YLE:llä, jossa istuimme pari tuntia juttelemassa Mikael Jungnerin kanssa. Ja silloin se tapahtui. Enemmän kuin ärsytti maalaiset, niin kiinnosti Jungner. Siis Jungner! Keski-ikäinen, pieni demarimies jolla ei ole ylähuulta -- ja mä olin aivan sunshine, ja oisin flirttaillut jos oisin kehdannut eikä olisi pitänyt johtaa puhetta. Haloo. Ei voi johtua mistään muusta kuin että se oikeesti on aika särmä. Ja kai sitten se valta.

Muistatteko kun pienenä oli sellasia pillejä jotka olivat ihan mutkalla ja melkein solmussa? Mihin ne on hävinnyt? Miksi niitä ei enää ole? Keskarinjuonti olisi niin paljon hauskempaa sellasella kiemurapillillä (koska nythän se ei ole yhtään hauskaa). Ei oo yhtään katkonaista tää mun ajatuksenjuoksu, ei.

Firmakeikka tänään illalla meni tosi hyvin. Mulla on ollut samassa firmassa kolme keikkaa, ja tää oli viimeinen ja hauskin. Ainoa kauhea oli että sinne piti mennä metrolla. Huh. Se oli aika eksoottista. On ihmeellistä että tänä päivänä, modernin tieteen ja teknologian aikakautena, osaamme vaikka lentää avaruuteen, lähettää telkkariohjelmia kännykkään, geenimanipuloida porkkanoita ja kloonata lampaita -- mutta Helsingin metrosta ei saada kusen hajua pois! Kyllä mulle kelpaa vähän pienemmätkin porkkanat, Lisää määrärahoja ällöhajujenpoistamistutkimukseen!