Teemablogi galore!
Teemablogit ovat ihania. Ajatelkaa, miten nämä ihmiset siis jaksavat joka ikinen päivä pyörittää yhden aiheen ympärillä olevaa nettisivustoa, ja joka ikinen päivä sisustaa tai neuloa tai askarrella tai mistä aiheesta nyt sitten bloggaavatkaan. Muotiblogit on huippuja. Ne (yleensä) mimmit ottavat itsestään kuvia joka päivä, ja näyttävät mitä niillä on päällä. On ne sissejä. Mä en jaksaisi meikata joka päivä kuvaa varten. Ja sitä paitsi mulla on usein ihan samat vaatteet päällä. Ja monesti se ei ole mitenkään kaunista. Sitten ruokabloggarit kuvaavat kaikki ruokansa, neulebloggarit (vai miksi niitä kutsutaan?) kaikki neulontansa, askartelubloggarit kaikki askartelunsa ja sisustusbloggarit kaikki kamat mitkä ne löytävät ja laittavat jonnekin jollain tietyllä tavalla.
Mä mietin, että koska en ole hyvä oikein missään noista asioista, niin mä voisin korvata laadun määrällä. Mä voisin olla kaikkien asioiden teemabloggaaja. Kuvaisin jok’ikisen rievun jonka päälleni puen jokaisena päivänä, kuvaisin kaikki ruoat jotka teen (myös lapselle) (ne, jos mitkä, ovat usein todella esteettisesti viehättäviä annoksia), jokaisen ”sisustuselementin” jonka ostan (esim. tänään ostin sellaisia tupperware-henkisiä säilytyslaatikoita Lidlistä, mutta en nyt kuvaa niitä, kun tää alkaa vasta huomenna) sekä jokaisen käsityön jonka neulon (niitä voi olla vähän vähemmän)(tai tarkemmin laskettuna nolla). (Off topic: Onpas ihanaa käyttää näin paljon sulkumerkkejä, kun kolumneissa niitä ei oikein voi käyttää, kun yritän kirjoittaa niissä sillai vähemmän vituttavaa kieltä ja pitäytyä mainstreamkirjoitusasuissa, mutta kun täällä ei ole sääntöjä (tai siis on vaan mun säännöt!), niin täällä saa käyttää sulkuja niin paljon kuin haluaa! Jeee!). Huomisesta lähtien (ja ehkä ainoastaan huomenna): Lotta Love – Kaikkien teemojen blogi.

2 Comments:
At 8:49 AM, Lilian said…
how cool is that!
At 4:43 AM, Emmi Nuorgam said…
Please do not.
Post a Comment
<< Home