Vamos, sano Ramos
Huomaa, että on heinäkuu, eikä ole uutisia. Ei ole myöskään kauheasti haluja istua sisällä (tai missään) läppärin ääressä, joten ei ole paljon tullut päiviteltyä. Puhelimesta tweettaan aika paljon, joten ellet vielä ole Twitterissä, niin sinne heti, mars.
Mutta näistä uutiskuivuuden uutisista:
Saksalainen mustekala ennustaa jalkapallomatsien voittajia, ja tämä uutisoitiin useampaan otteeseen tämän päivän aikana. Se tietysti linkittyy jalkapalloon, joka ON ajankohtaista ja tärkeää, joten ehkä sen sitten ymmärtää. Kyllä mä symppaan näitä uutistentekijöitä, koska se ei oikeasti ole helppoa. 2006 olin NRJ:lla töissä ja tein kesän aamushowta. Uutistoimittaja oli tietysti jossain välissä kesälomalla, joten mä tein lähetykseen uutiset myös. Uutisiin nostettiin kolme uutisaihetta, jotka muutamalla virkkeellä kerrottiin. Heinäkuisena torstaina uutisia saattoi aidosti olla ylipäätään neljä kappaletta, ja niistäkin kovin oli tyyliin "Kyykäärmeiden määrä Suomessa on kasvanut". Eli ei se ihan helppoa ole täyttää uutislähetystä kesällä. Saattaa siis olla jopa pakko pilke silmäkulmassa ottaa lähetykseen kuvaa tursaasta joka arpoo Espanjan ja Saksan lipun välillä.
Erikoisinta oli kuitenkin se, että Nelosen uutisissa yksi aiheista oli se, että Lindsey Lohan sai linnaa ja pakkovieroitusta, tai jotain. Siis oikeesti?! Uutisissa?! Ensinnäkin, mä luulin, että Lindsey Lohan on niin kokkelipää, että se on JO linnassa ja vieroituksessa. Toisekseen, en ehkä olisi vakavastiotettavana uutistoimittajana kehdannut nostaa sellaista asiaa uutisiin. Ja kolmanneksi, en ainakaan olisi kutsunut sitä näyttelijäksi.
Matsi on erätauolla. Mä kannustan Espanjaa. Ja tota selostajaa, se on tosi hyvä. Ainoo, että aina kun se sanoo "espanjalaispurku", niin mä kuulen "espanjalaisspurgu". Oikeastaan se on hauskempaa niin.

1 Comments:
At 8:15 PM, Anonymous said…
Espanjalaisspurgu :D
Post a Comment
<< Home