LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Monday, May 31, 2010

Koop Arponen on ihq

Mä olen aina kaikkien trendien ehkä neljännessä aallossa. Eli siinä vaiheessa kun muut ovat jo aikoja jotain asiaa käyttäneet tai ovat jo lopettaneet sen käyttämisen kuukausia sitten, niin minä vihdoin ryhdyn käyttäjäksi. Tämä siis johdantona siihen, että olen vihdoin hankkinut Spotifyn. Olin varma, ettei kutsuja enää saa mistään, mutta laitoin FB-statukseeni pyynnön, ja heti tupsahti inboxiin ystävälliseltä kaveriltani Jenniltä kutsu. Myöhäisherännäisenä olen myös NYT vasta keksinyt että Koop Arposella on ihan mahtavaa musaa. Koopia olen siis kuunnellut koko aamun.

Välillä olen kuunnellut myös Espanjan euroviisubiisiä (tiedän, miten lame on kuunnella jotain euroviisubiisiä uudelleen ja uudelleen?), koska se on soinut mulla päässä lauantai-illasta lähtien. Mun suosikit euroviisuissa oli Saksa ja Englanti, jotka sitten sijoittuivatkin ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Varmasti se kertoo enemmän Euroopan homoista ja kotiäideistä (tai ketkä siinä puhelinäänestyksessä nyt äänestävät) kuin mun musiikkimausta, niinhän? Espanja oli myös hyvä, etenkin jos sitä biisiä kuuntelee monta kertaa.

Myös lapsukaiseni on osoittanut merkkejä fanituksesta. Paras ohjelma televisiossa hänen mielestään näyttäisi olevan Hauskat Kotivideot. Ne videot eivät kiinnosta yhtään, mutta heti kun Sampo alkaa puhua videoitten välissä tytteli pyörähtää vauhdilla television eteen, ja hihkuu ja nauraa ja heiluttaa käsiään. Toisaalta kun televisiosta tulee se mainos missä mies on jogurttiostoksilla, eikä saa sanotuksia sanaa ”Ihana”, niin Addea alkaa itkettää. Ei se mun mielestä nyt niin kauhistuttavalta mainokselta vaikuta, mutta kai se sitten on.

Adde on jo jonkin aikaa ryöminyt, mutta ei ole vielä hiffannut, että hän voisi myös lähteä olohuoneesta pois jos haluaisi. Hän on pyöriskellyt olohuoneen matolla tai sen välittömässä läheisyydessä. Nyt on uteliaisuus herännyt, ja hän on oivaltanut että täällä pystyy liikkumaan asunnossa muuallekin. Eli nyt pitää mennä, se yrittää syödä kiviä eteisen matolta.

2 Comments:

  • At 10:27 AM, Blogger Tiinanen said…

    Jep, Spotify on nerokas keksintö. Hankipa seuraavaksi myöskin ruotsalaisten keksimä Voddler, joka on leffojen vastaava. Siitä mäkin kuulin vasta noin kuukausi sitten. Googlettamalla löytyy ja kutsun saa siltä itse palvelulta.

    Mahtava lapsi sulla. Mun kummipoika rakastaa kans Hauskoja kotivideoita, mutta kutsuu niitä nimellä Uutiset. Johtunee ehkä siitä että Sampollakin on usein kravatti.

     
  • At 7:46 AM, Blogger Santeri said…

    Eikö se Lotta sit osoita Espanjan biisinikkareilta maaailman huonointa taktikointia...jos biisi toimii vasta kolmannella tai neljännellä kerralla, niin sitä on aika huono rahoittajamaan soitella? ...ja johtuiko Espanjan huippusijoituskin vain siitä, että ne lähetti sen viuhahtajan sinne lavalle? Se näyttikin alkuun ihan kuuluvan sinne, mä luulen että se oli sovittu juttu, just ihan sen vuoksi että se biisi päästään soittamaan kahdesti.

    Mä en tiedä mikä kohta sen britin esityksessä olis ollut hyvä. Voitko avata vähän?:P

     

Post a Comment

<< Home