Henkilövalinnat

(Radio Aallon kolumni 4.6.)

Kesä on aika hiljaista uutisaikaa, ja siksi monet puolueet pitävät puoluekokouksensa silloin, koska niin pystyy maksimoimaan näkyvyytensä. Kun päivän ainoa toinen uutinen on että kyykäärmeiden määrä Suomessa on kasvanut ja että puolueeton, kahdesta kesätoimittajasta koostuva asiantuntijaraati on valinnut kesän parhaan grillimakkaran, niin puoluekokoukselle voi surutta antaa jopa kolme aukeamaa palstatilaa.

Se mikä kiinnostaa ylivoimaisesti eniten kaikissa kokouksissa, on henkilövalinnat. Se mukamas harmittaa puolueaktiiveja, mutta hekin käyttävät suurimman osan puoluekokousajastaan ja –energiastaan kähmyilyyn nimenomaan henkilövalintojen osalta. He SANOVAT että politiikan ja asioiden pitäisi olla keskipisteessä, mutta kukaan ei juokse hulluna lobbaamassa muiden piirien neuvottelijoita oman ydinvoimakantansa taakse, vaan siellä käydään sopimassa että äänestätte nyt meidän puoluesihteeriehdokasta, niin me tuemme teidän varapuheenjohtajaehdokasta. Usein saakin lukea, että jokin tärkeä aloite on mennyt läpi kokoussalissa siksi, että sieltä on niin suuri osa kokousväkeä ollut jossakin muualla. Tämä on äänestäjälle ja puolueen tavisjäsenelle vähän hämmentävää.

Henkilöt ovat loppujen lopuksi aika epävarma kortti johon ladata poliittiset toiveensa ja ajatuksensa. Olisi paljon varmempaa saada läpi puoluekokousaloite tai lisäys vaikkapa periaateohjelmaan, kuin saada valituksi niin sanottu “oma ehdokas” joka kuitenkin voi olla yksittäisistä asioista mitä mieltä sattuu, tai livetä puolueen ruodusta.

Parhaassa tapauksessa jopa virkamiesten valinnat herättävät monen viikon mediaspektaakkelin. Oli hienoa seurata sitä lööppijulkisuutta joka seurasi Mikael Jungneria sekä ennen että jälkeen demareiden puoluekokouksen, sekä sitä messiaanomaista vastaanottoa ja vaalivoittoa, jonka Jungner sai. Kukaan ei oikein tiedä mitä mieltä hän mistään on, mutta niin hän vain silti oli ylivoimaisesti paras mies siihen hommaan.

Toinen hurjia mittasuhteita saava henkilövalinta on Keskustan puoluesihteerin valinta. Kansakunta ja moni keskustalainen pitää istuvaa puoluesihteeriä kierona kelminä ja kehittyvien maakuntien kohurahan kätyrinä, ja nyt soppaan on lisätty Keskustan lehtitalon vallankaappausskandaali. On mahdotonta sanoa onko sopan keittänyt Korhonen itse vai onko hänen osuuttaan suurenneltu sopivasti näin puoluekokouksen kynnyksellä.

Samassa kokouksessa valitaan Keskustalle uusi puheenjohtaja, josta tulee myös valtion pääministeri. NE ehdokkaat istuvat puuduttavissa paneeleissa ja kertovat mielipiteitään. Se on sitä oikeaa politiikkaa ja katsokaa nyt miten tylsää se on tuohon puoluesihteerirytäkkään verrattuna. Politiikka taitaa olla poliitikkojenkin mielestä tylsää.

Tai podcastina TÄÄLLÄ.