Kahvilanomadi tai toimistoevakko

Teen erästä itsenäistä kirjoitusprojektia eräälle yritykselle. Kuten kaikki työni, teen tätä ikään kuin kotoani, paitsi että kotona en tietysti voi olla koska siellä on lapsi. Niinpä olen nomadi, vaan en toimistonomadi. Laitoin erääseen tuttuun toimistoon kyllä viestiä ja tarjosin nomadiuttani, mutta en ole vielä saanut vastausta. Toisaalta, projekti ei kestä loppuelämää, vain muutamia kuukausia, joten jonkinlaista työhuonevuokrausratkaisua ei oikein kannata tehdä. Olen siis kahvilanomadi. Liikkuva työhuoneeni on tällä hetkellä (ja monena muuna päivänä) Kampin Robert’s Coffeessa. Oikeastaan sovin viime viikolla, että työskentelen pikkuveljeni luona. Siinä suunnitelmassa olikin vain yksi heikko lenkki: pikkuveljeni. Hän on nuori, viriili mies ja käy yössä jahistamassa neitoja ja mitä siellä nyt tehdäänkään (en muista, olen vanha ja perheenäiti, ja me emme käy yössä), joten hän ei vastaa puhelimeen kun hänelle yrittää soittaa aamutuimaan (kymmentä yli yhdeksän).

Paradoksi: Kun olet yksin, ei ole kiva jättää kaikkia tavaroita (etenkään läppäriä) lojumaan pöydälle ja lähteä hakemaan kahvia tiskiltä. Niinpä on paljon helpompaa mennä suoraan tiskille ja sitten vasta purkaa konttori pöydälle. Mutta silloinhan et ole voinut tarkistaa langattoman netin toimivuutta, ja jo kohta käykin niin että istut sitten siinä kahvisi kanssa ilman nettiä ja ihmettelet että mitäs nyt tekisi. Tietysti epäilen ensimmäisenä, että henkilökunta on pitkän viikonlopun jäljiltä unohtanut laittaa modeemin päälle. (Kyllä, olen sitä sukupolvea, joka on kokenut modeemit. Muistatteko ne? Oli onnistuttu keksimään jotain niin huikeaa kuin internet, mutta ei sellaista kuin hiljainen modeemi. Se kuulosta samalta kuin olisi vahingossa soittanut faksinumeroon (kyllä, muistan myös faksit). Iiiiiiiiuuuuuuuuuu raks raks raks tyyyyyyyyyyt, ja sitten oli nettiyhteys luotu). Menen siis kysymään tiskin takana seisovalta neitokaiselta, että voisiko olla että netti ei olekaan käynnissä (se taitaa olla teknisillä termeillä juuri noin: ”netti ei ole käynnissä”).

Minä: Moi, voiskohan olla että toi netti ei ole käynnissä?
Barista: Emmä tiiä, joku toinenkin asiakas valitteli sitä. Visa electronkaan ei toimi.
Minä: Ahaa, no sepä harmi, kun pitikin just laskuttaa electronilla kaikki mun asiakkaat tuolla mun pöydässä (sanoin hiljaa päässäni, ja ääneen sanoin:) Okei. Just. No kiitti.

Join kahvini, ja siirryin kilpailevaan yritykseen naapuriin. Suunnatessani tennispalatsin oville ohitseni kulki isä ja pieni poika. Poika oli ilmeisesti kysellyt mikä tennari oli tai mitä siellä oli sisällä, koska isä sanoi: Se on niin kuin aikuisten Naperokino.

Tennarissa oli häkki, sellainen jossa pidetään joulupukkeja. Vieressä luki että saa kuvata omalla riskillä. Siispä kuvasin, kun kerran käskettiin. Ei edes pelottanut.