Rexi on homo

USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice sanoi: ”Uskon, että osasin tavata sanan Betlehem ennen omaa nimeäni.” No ok, mutta se nimi on Condoleezza. Monet tavaa sen nytkin väärin, ja ne ovat aikuisia toimittajia.

Harry Pottereiden kirjoittaja J.K. on mielestäni kirjallinen nero, jolla on vertaansa vailla oleva mielikuvitus. Oon hehkuttanut Pottereita jo aikaisemmin (siinä määrin, että kirjoitin siitä jopa kolumnin Etelä-Saimaa –lehteen). Rowlingin arvostus mun silmissä nousi taas. Hän ilmoitti kirjakiertueellaan, että Harry Potter –kirjojen rehtori Albus Dumbledore on homo. Rowlingilla on ainutlaatuinen kanava vaikuttaa lasten ja nuorten arvomaailmaan, ja hän käyttää sitä mun mielestä oikein. My hat’s off to her.

Alla mun Potter-kolumnini.

Harry Potter ja viisaat opetukset

Puute ja riisto saattavat synnyttää vihamielisyyttä, epätasapainoisuutta ja rikollisuutta. Yritä kuvitella miten reagoisit, jos itse koko olemisellesi jokin elintärkeä yhtäkkiä riistettäisiin sinulta.
Kuvittele, toisin sanoen, maailma ilman Harry Potteria.

Minä olin kovin epätodennäköinen Potter-fani. En ole koskaan osannut arvostaa fantasiakirjallisuutta; se menee minulta aivan yli hilseen, ja tuntui, että se kuuluu lähinnä roolipelaajien ja muiden valtavirrasta poikkeavien lukemistoon. Tarut sormusten herrasta eivät innostaneet yhtään, enkä niitä outoja elokuviakaan saanut koskaan katsottua. (Vinkki elokuvastudioille: tehkää elokuvia jotka kestävät alle kahdeksan tuntia. Naiset synnyttävät lyhyemmissä ajoissa, kuin mitä se elokuva kestää). Minusta fantasiagenre kuulosti yhtä mukavalta ja mielenkiintoiselta kuin revennyt, vertavuotava tyrä ja juurihoito ilman puudusta. Yhtäaikaisesti.

Oli vuosi 1999. Lehdet jaksoivat kirjoittaa jostakin lastenkirjasta, ja siitä, miten se ei oikeastaan lastenkirja ollukaan. Päätin pitää pään kylmänä, ja suosiolla (fanatismin ulkopuolelta) halveksia ilmiötä, ja sen kannattajia. Puhe Potterista ei kuitenkaan ottanut loppuakseen. Niinpä eräs kaunis joululomapäivä otin veljeni lahjaksi saaman Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjan käteeni. Selaan vähän, jotta osaan osallistua keskusteluun tästä aiheesta, josta kaikki puhuivat, ajattelin. Kaksi päivää myöhemmin katsoin kirjasta ylös. Olin ahminut sen siltä istumalta, häthätää välillä hieman nukkuen ja syöden. Seuraavat Potterini luin pari vuotta myöhemmin, silloin kolme kirjaa putkeen. Viidettä jonotin jo aamutuimaan kirjakaupan edessä.

Odotus viidennen ja kuudennen kirjan välillä alkoi jo olla sietämätön. Onneksi olin käännyttänyt ystäviäni kiihkoon mukaan. Kuudes kirja haettiin eräänä kesälauantaina, ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Siellä me siis seisoimme, aamuseitsemältä Akateemisen kirjakaupan ulkopuolella. Me: kolme sivistynyttä nuorta naista, yksi ekonomi, kaksi lähes ekonomia, kaikki yli 24-vuotiaita. Muut: viisisataa lasta ja teiniä, jotka olivat pukeutuneet harrypottereiksi ja hermionegrangereiksi. Saimme kirjat, ja suuntasimme aamukahville Kauppatorille. Poltimme suumme hörppiessämme kahvia aivan liian nopeasti. Kukaan ei puhunut, kaikkien ajatus harhaili. Sitten joku meistä lausui sanat, joita kaikki hiljaa mielessään ajatteli: ei millään pahalla, mutta voidaanko me lähteä lukemaan?

Seitsemäs kirja oli jo kesän kohokohta. Ruotsissa asuva ystävättäreni lähetti minulle tekstiviestin jo helmikuussa: "Laita 21 heinäkuuta kalenteriin. Silloin ilmestyy viimeinen Potter."

Olen vilpittömän innoissani siitä, että Potter on saanut lapset lukemaan. Enkä pistä pahakseni, että aikuisetkin lukevat, sillä mitä Potter opettaa lapsille (ja aikuisille)? Rakkautta, hyvän voittoa pahasta, ja lojaalisuutta viimeiseen asti. Kirja ei ole vain jännittävä ja lumoava lukukokemus, joka innostaa lapsia ja nuoria kirjojen pariin, se myös opettaa tärkeitä asioita. Jokainen aikuinen tietää, että Potterin maailman sotaa käydään jästimaailmassa yhtä kaikki. Ei ole yhteensattumaa, että maailman taitavin velho Dumbledore päihitti kaksintaistelussa aikansa häijyimmän velhon Grindelvaldin juuri vuonna 1945. Grindelvald, kuten Voldemort, halusi erotella puhdasveriset ja kuraveriset. Ja eivätkö huppupäiset kuolonsyöjät mielikuvituksessasi muistutakin hieman Ku Klux Klaanin miehiä? Potter-pahikset harjoittavat siis etnistä puhdistusta. Ja kirjailija JK Rowling opettaa, tarinan kautta, miten puhtaasti pahaa erottelu, epätasa-arvo ja rasismi on.

Ikinä en siis olisi uskonut, että minusta tulee Harry Potter-fani, mutta käännynnäisethän niitä kovimpia uskovaisia ovatkin. Mutta ihan tiedoksi: käännynnäisyys koskee vain Potteria, ei mitään muuta sillä hämärällä lohikäärme/taikasormus/maahinen/peikko –akselilla.