Not ready to make bajs

Jeopardy on mun mielestä tavallaan valtavan hauska ohjelma, koska kysymykset ovat aina tosi helppoja (tyhmä syy), ja siinä on helppo ikään kuin itse pelata mukana. Suunnatonta myötähäpeää mussa kuitenkin aiheuttaa ne spiikit mitkä juontajaparalle on kirjoitettu. …Turha lähteä jeopardya edemmäs kalaan, jeopardyssa lopussa kysymys seisoo…. Ei. Ei näin. Eihän?

Dixie Chicks putsasi pöytää Grammyissa. Chickseillä tuli uusi noste hiljaiselon jälkeen, ja taas turbulenssia kun uuden albuminsa myötä kävivät kritisoimaan pressaansa. USA:n joukkojen Irakiin lähettämisen aattona bändin laulaja Natalie Maines heitti Lontoossa konsertissaan "Just so you know, we’re ashamed the president is from Texas". Lehdistö ja kansa suuttui, koska oli mukamas sopimatonta että Amerikkalainen ihminen ei tajunnut sodan kynnyksellä olla kritisoimatta sotavoimien komentajaansa. Tuon yhden kommentin takia monet fanit menivät Chick-boikottiin, ja Lipton veti bändin sponssin pois. Jossain vaiheessa Maines pyysi anteeksi, ja sanoi että presidenttiä pitäisi aina kunnioittaa, oli hän kuka tahansa. Chick-viha jatkui, siinä määrin että bändin jäsenet pelkäsivät jo oman ja perheidensä turvallisuuden puolesta. Jengi kutsui heitä muun muassa Saddamin enkeleiksi. Can you say over reaction?

Not ready to make nice (tai niin kuin mä kutsun – täydellä kunnioituksella, mutta pikkulapsen huumorintajulla: Not ready to make bajs) (Äääh, ai niin, jos ette tiedä: bajs = kakka) voitti Grammyissa parhaan biisin Grammyn (vaikka suuri osa amerikkalaisista radiokanavista olikin asettanut biisin boikottiin). Hienoa. Ihanaa kun joka sekoittaa pakkaa, ja ihanaa että heille tulee siitä kiitosta. Vaikka sitten viiveellä.

Mun piti yhteen projektiin kirjoittaa mun motto. Pohdin, ja tulin seuraavaan tulokseen:
Well behaved women rarely make history.
- Laurel Thatcher Ulrich

Valtiovarainministeriön tämän päiväinen raportti "Sosiaalinen, osaava Suomi selviytyy globalisaation ja väestökehityksen uudessa vaiheessa" on taas iskemässä lukioita ja ammattikouluja yhteen. Syy tähän on se, ettei amis houkuttele tarpeeksi oppilaita. Niinpä ollaan ministeriössä siis viisaasti päätetty, että silloin kannattaa kaikki pakottaa samaan muottiin. Ruotsissa ollaan kokeiltu amiksen ja lukion yhdistämistä nk. nuorisokouluun, ja tulokset ovat olleet huonoja (neljäsosa oppilaista ei neljässä vuodessa valmistu ammattilukiosta, kun 10 vuotta sitten lukiosta valmistui 90 % oppilaista).
Maalaisjärjelläkin on vaikea kuvitella miksi olisi parempi sekoittaa tutkinnot niin, että toiselta asteelta vastaisuudessa valmistuisi sekasikiöitä, joilla ei ole yhtä korkealaatuinen ammatillinen osaaminen, eikä yhtä laaja-alainen yleissivistys kuin jos kävisi amiksen tai lukion. Kouluilla on täysin eri funktiot.
Se, että ammatillisen koulutuksen keskeyttää useampi oppilas kuin lukiokoulutuksen tarkoittaa sitä, että koulutusta ja opintojen ohjausta amiksessa pitää parantaa. Ei pakottaa oppilaita lukion ja amiksen sekoitukseen. Paljon on sitä paitsi kyse imagosta. Ammattikoulujen asemaa yhdenvertaisena vaihtoehtona lukioiden rinnalla on parannettava, mutta esimerkiksi Pohjanmaalla monilla alueilla on ruotsinkielisillä lukioilla vaikeuksia saada oppilaita, koska amikset vetävät kaikki oppilaat.

Jos meillä olisi kouluissa päteviä opoja , jotka aidosti osaisivat antaa tietoa eri mahdollisuuksista (objektiivisesti), niin virtaisi oppilaitakin useammin sille ammatilliselle polulle mikä on hänelle Se Oikea.