Day 1

Oh dear lord, beware of miss Crankypants (veljeni kutsumanimi mulle, silloin kun vähän kiukuttaa). Tänään nimittäin alkoi NRJ:n Lopeta Tupakointi –kisan lokakuun kierros. Kisassa kaksi julkisuudesta tuttua henkilöä lopettavat tupakoinnin, mutta tässä kuussa ne ovatkin NRJ:n iltojen Jussi Ridanpää ja MINÄ! Minä, vaikka mä rakastan tupakanpolttoa! Aaaargh. Mutta se kumpi meistä pärjää paremmin voittaa matkalahjakortin, joten sisulla mä aion tän hoitaa. Tai siis niin mä sanon nyt ekana päivänä. Ymmärtänette, että tästä blogista tulee nyt sitten (ehkä) paljon vähemmän tupakantuoksuinen kuin ennen (buuu!), ainakin kuukaudeksi.

Tiedättekö sen Seinfeld-jakson, jossa Jerry menee sänkyyn Ninan (jota George deittailee) kanssa? Jakson nimi on the Betrayal (se on se joka menee lopusta alkuun, missä he matkustavat Intiaan). Siinä Jerry päättelee, ettei alunperin päätynyt sänkyyn Ninan kanssa siksi, että heillä aina oli niin hyviä keskusteluja, eikä yhtään kiusallista taukoa.

Jerry: Anyway, like I was saying, I couldn't make the transition from conversation to sex. There were no awkward pauses... I need an awkward pause.

George: I'm all for awkward pauses. Fix me up with her.

Päivän analyysini on, että tupakka on mulle awkward pause –täytettä. Menin lauantaina yhteen hyväntekeväisyystilaisuuten päivällä auttamaan. Alussa kukaan ei oikein tiennyt, mitä mun piti tehdä, tai kenelle ilmoittautua. Ensimmäinen reaktio oli mennä pihalle tupakalle ihan vaan vanhasta tavasta, koska se jotenkin olisi helpottanut sitä kiusallista seisoskelua (mutta en mennyt, koska se oli sairaiden lasten hyväntekeväisyys). Tupakka antaa tekemistä. Tänään mun ei ole kertaakaan tehnyt mieli tupakkaa mitenkään erityisen paljon. Ainoastaan kerran, nyt illalla, kun seisoin bussapysäkillä, pohdin, että tupakka antaisi tekemistä. Mä olen siis tekemistupakoitsija, ja selkeästi alitajuntaisesti kammoan kiusallisia hiljaisuuksia. Mä mitään nikotiinilaastaria tarvitse, vaan psykiatrin!

Perjantaina olin hauskoissa bileissä. Radio X3M:n 10-vuotisjuhlat pidettiin Voimalassa, joka vissiin olikin joku vanha voimala. Ne olivat supersuomenruotsalaiset bileet, ja me yritettiin tehdä julkkisbongauksia. Pisteet saimme Mikael Jungnerista, Matti-Esko Hytösestä ja Joel Melasniemestä. Ja sitten yhdestä tosi komeasta portsarista. Tai ei siitä julkkispistettä tullut, vaan joku hottispiste. Aikuispisteitä ei tullut missään nimessä, koska mä en tietenkään saanut mitään viisasta tai nokkelaa sanottua hänen flirtteihinsä.

Ja jos olet pohtinut, mikä on mauttomuuden ja mediahuoraamisen huippu, niin kannattaa vaikka vilkaista viikonlopun lööppiä, jossa Valtakunnan Virallinen Punamultapariskunta itkee lapsettomuuttaan. Missä vaiheessa ihminen kokee, että se, ettei voi hankkia lapsia, on niin tärkeä uutinen, että pitää oikein soittaa toimittajatuttavalle ja kertoa se? Muistaako kukaan, mitä mieltä kumpikaan heistä on mistään oikeasta asiasta? Ei varmaan, mutta kaikki tiedämme heidän koiransa nimen, että heidän nimikirjaimet on veistetty johonkin puuhun jossain päin Uuttamaata, ja nyt siis senkin ettei vehkeet vörki niin kuin pitää. Lovely.