Lapsuuden idolit

Mikä seikkailu! Olin eilen Presidentti Clubilla Dingon keikalla. Jättipaljon porukkaa oli paikalla, joillakin oli huiveja ja toiset olivat Neuman-look-a-like’ja (siis näyttivät siltä Neumannilta, joka lauloi Dingossa silloin 80-luvulla. Siellä oli myös niitä, jotka muistuttivat Perttiä, joka nykyään on Dingon laulaja, mutta ne eivät tehneet sitä tahallaan), mutta suurin osa oli tavallisia ihmisiä (paitsi Jimi Pääkallo).

Olin vihjaillu seurueelleni, etten ehkä ole ihan yhtä kova Dingo-fani kuin muut, mutta totuus selvisi heille vasta keikalla. Mä en osannut sanoja mihinkään biiseihin (paitsi Autiotaloon, joka tuli encoressa onneksi). Joistakin biisestä osasin osan kertsiä, ja silloin lauloin mukana tosi kovaa, ja ”törmäsin” johonkuhun aina sillä hetkellä, jotta ne katsoivat minua, ja näkivät minun osaavan sanat. Sillä tavalla (mun humalaisessa päässäni) niille jää sellainen mielikuva, että osasin sanat. Koska se, ettei osaa Dingoa on vähän noloa. Vähän niin kuin ei olisi lukenut Sinuhe Egyptiläistä, tai nähnyt Tuntematonta Sotilasta. Dingohan on osa kulttuurihistoriaa.

En ollut tunnustanut seurueelle, ettei mulla ikinä ole ollut yhtäkään Dingon kasettia tai levyä. Puolustuksekseni: mä oon syntynyt vuonna 1980, ja muuttanut suomeen vasta vuonna –85. Ja kun muut rakastivat Dingoa, olin minä paljon nörtimpi. Multa kysyttiin pienenä, kuka mun idoli on. Vastasin hetkeäkään epäröimättä: Ronald Reagan, Olof Palme ja Jasser Arafat. Näin jälkikäteen tunnustan ehkä arvomaailmani ja poliittisten näkemysteni hieman muuttuneen siitä kun olin 5, mutta oon salaa vähän vaikuttunut siitä, että olen osannut rykäistä tuollaiset nimet esiin idoleinani. Muistan, että kun Olof Palme kuoli, niin se oli äärettömän surullista, ja ehkä itkin (en muista, pitää kysyä äidiltä). En siis fanittanut Dingoa, fanitin poliitikkoja.

Sitä paitsi mulle selvisi vasta ihan vähän aikaa sitten, että Levoton Tuhkimo –kappaleessa lauletaan ”ja tekee sinusta marttyyrin” EIKÄ suinkaan ”ja tekee sinusta vampyyrin”, niin kuin mä olen sitä monta vuotta laulanut. En mä ollut edes ajatellut, että siinä on jotain outoa, että jostakusta tulee yhtäkkiä vampyyri. Vaikka on, tietysti. Olen yllättynyt, että ne edes päästivät mut sinne keikalle, koska oon selkeästi liian TYHMÄ menemään Dingon keikalle.

Ja se, että tää oli mun mielestä seikkailu, kertoo ehkä vähän siitä, miten exciting mun elämä on.