Lomalainen

Lomalainen täällä vaan nauttii pitkästä kesälomastaan!

Check it: Venetsia oli kaunis, ja Orivesi on… no, jos ei kaunis, niin ainakin… ööh, olemassa. Venetsia on tehty turisteja varten, mutta ei se sitä oikeastaan rumentanut. Karmeat pelottelut siitä, että kaupunki uppoaa tai aavikoituu sai mut lähtemään. Venetsia on erilainen, se piti nähdä. Lonely Planetin turistioppaassa (joiden orja matkoillani olen) kerrottiin, että Venetsian laguuniosasta, siis juuri sieltä missä ovat ne kanaalit, muuttaa joka vuosi 1000 italialaista pois, muihin osiin Venetsiaa. Meidän onneksi hotellimme ei sijainnut siellä kanaalialueella, vaan Mestressä, ja me päästiin siis vähän kiinni myös oikeaan italiaan, jossa ei myyty joka nurkassa vain silkkikravatteja ja Muranon lasihelmiä, ja jossa jokaisessa ravintolassa ei trokattu turistimenyytä (kyllä, siis se oli ihan oikean aterian nimi suurimmissa osissa ravintoloita: Tourist menu). Viini oli suorastaan ilmaista, joten sitä me yritettiin juoda varastoon mahdollisimman paljon. Pidin itseäni valtavan sivistyneenä kosmopoliittina, kun kuljimme Venetsiassa, arkkitehtuuria ihaillen ja kulttuuriperintöä vaalien. Kunnes mentiin syömään, ja mä luin cocis-tölkistä, että sisältö oli ”bevanda analcolica”, joka ei tietenkään voinut tarkoittaa muuta kuin anaalikoliikkia (mun italia on suorastaan sujuvaa), joka mun mielestä oli ihan mahtavan huvittavaa. Totuus ei siis päässyt unohtumaan, mä oon ihan pentu. Ai niin, ja Venetsiassa EI haise, kuka senkin on keksinyt?!

Mä en puhu italiaa, mutta latinaa luin koulussa. Kyllä se itse asiassa jonkin verran auttaa siellä, sanoja ja merkityksiä on italiassa aika helppo johtaa latinasta. Puhumaan se ei tietenkään auta. Ja toisaalta, ne lauseet mitä latinan tunneilla opittiin, eivät nyt ehkä niin superkäytännöllisiä enää olekaan. Meidän oppikirja, Via Nova, kertoi antiikin ajan perheestä, joka asui Roomassa. Koska päättelin, että en Venetsiassa voi käyttää latinankielisiä lauseita kuten ”tyttö kulkee talon läpi”, ”kissa istuu puutarhassa” tai nyt etenkään ”orjat valmistavat päivällistä”, niin pysyttäydyin englannissa.

Kosteasta ja kuumasta (35 astetta) Italiasta, olikin sitten aika kontrasti eilen aamulla linja-autolla ajaa Orivedelle, ja asuttua viikoksi kansanopistoon. Opistoelämä on jollain tavalla idyllistä, rinnakkaistodellisuus, kuin jostakin romaanista. Oon Oriveden opistolla kirjoittajakurssilla. Teille, rakkaat, voin tunnustaa, että suuri haave olisi joskus kirjoittaa kirja (siis oikee kirja, ei sellainen, joita jotkut ovat kirjoittaneet. No, tiedätte mitä tarkoitan). Siihen tarvitaan itsekriittisyyttä, perslihaksia ja jonkinlainen sysäys. Itsekriittisyyttä teksteihin taitaa löytyä, perslihaksia (eli sisua ja itsekuria) pitää kehittää, ja täältä olen tullut hakemaan sitä sysäystä. Jos ei se tule täältä, niin mistä? It’s day two in the orivesi house (sanokaa toi päässänne sillä britti-big brother-äänellä), ja jo on tullut arvokkaita opetuksia. Maaseudun hiljaisuudessa on hyvä istua ja odottaa, että luovuus alkaa kukkia. Nyt mun pitää tehdä mun iltatehtävä, eli läksyt. For real, ihan niin kuin 14 taas.