Sinkkuelämää ja Not the Von Hertzen brothers

Hear ye! Hear ye! Elokuva-asiantuntija L. Backlund arvostelee nyt elokuvan (aika huonosti, koska en oo kovin hyvä arvostelemaan leffoja, musaa, kirjoja etc, koska kiinnitän huomiota ihan vääriin asioihin. Tai siis en vääriin, mutta OIKEIDEN kriitikoiden mielestä epäolennaisiin, uskoisin). Kävin katsomassa Sex and the City –leffan, mutta ei hätää, en tee mitään paljastuksia.

Elokuva oli mun mielestä hyvä – Sinkkuelämää-faneille. Siis luulen, että leffa ei ehkä normielokuvana olisi ollut niin kummoinen, mutta koska on orjallisesti katsonut ja rakastanut sarjaa, niin leffa on hyvä. Ihan uskomatonta, miten hyvältä ne naiset vieläkin näyttää, ja Big oli paremman näköinen kuin ikinä. (Okei, tää arvosteleminen on aika vaikeaa, jos ei aio kertoa tapahtumista mitään). Tuotesijoittelua (tai ehkä ennemmin brändi- tai label-sijoittelua) tuli valtavina ryöppyinä välillä, mutta niinhän se menee. Starbucksia näytettiin usein, ja heti mun teki mieli kahvia. Tupakkaa ei poltettu melkein koskaan, paitsi Stanfordilla kerran tai kaksi. Joo, eihän tästä tule mitään. Menkää katsomaan, jos rakastatte sarjaa, ja jos olet mukaanpakotettu poikaystävä, niin leiki ainakin, että nautit. Pari kertaa pieni kyynel vierähti poskelle, mutta mä oonkin ihan nynny.

Leffasta menin suoraan Mattlidenin lukioon, jossa oli lukiolaisten Mattliden’s got talent –ilta. Olin yksi kolmesta tuomarista, Jonathan Hutchingsin ja Kristian Meurmanin kanssa. Jos tuomariesikuvista pitäisi valita, niin olisin ehkä Brandy (kiva, mutta en tajua musiikista älyttömän paljon) tai Sharon Osbourne (outo miesmaku). Mun ehdoton suosikkiesitys oli Not the Von Hertzen brothers, jotka valitettavasti jäi kakkoseksi.