Spottaaminen ei ole sylkemistä

Olin Turussa. Hui. Mä tykkään Turusta, ja oon woman enough myöntääkseni sen. Kävin Kokoomusnuorten legendaarisessa Kesälukiossa puhumassa pohjoismaisesta yhteistyöstä ja YK:n nuorisdelegaatin hommista. Samaan syssyyn otettiin myös kuvat Imagen artikkeliin. Kuvaaja sanoi että kamera rakastaa mua. I’m SO going to pretend he doesn’t say that to everyone.

Vaikka mä vähän vastustankin kaikenlaista kuntoilua mä menin salille eilen. Vanhuus ei tule yksin ja mä huomasin että mulla on joku peffa-kautta-selkälihas rullalla (I believe that’s the medical term), joten mun oli pakko raahautua urheilemaan. Hyvä puoli siinä että pääsee töistä pois aikaisin, on että salilla ei ole melkein ketään. Vaikka meitä urheilijoita (I feel like I’m in a club now) olikin paikalla ainostaan viisi oli tietysti yksi heistä painonnostoon hurahtanut puolituttu. Kysyi sitten multa voinko tulla häntä spottamaan. Siis tekemään mitä?!? (Kyseessä ei ollut versio ruotsin sanasta spotta joka tarkoittaa sylkäistä. Mä kokeilin. Se EI ollut oikeanlaista spottaamista. Ilmeisesti. Phyh.). Spottaaminen siis tarkoittaa että nostetaan niitä painoja sen painonnostajan puolesta. Tai no ei ihan, vaan autetaan siinä vaiheessa kun painonnostaja ei itse enää jaksa nostaa sitä viimeistä nosta ja makaa kuoleman kielissä kahdeksansataa kiloa rautaa rintakehällään. I was a big help. Tuli tosi bodarifiilis.