Busta Rhymes kävi täällä

Kiire päivä oli eilen. Aamulla töissä, päivällä tapaaminen Kokoomuksen piiritoimistolla, iltapäivällä kaksi keikkaa ja sitten Busta Rhymesin konsertti. Meni viihteen puolelle koko ilta. Pia lähti mukaani Bustaa katsomaan, ja me nähtiinkin varmaan ainakin kaksi tai kolme biisiä ja osa hassusta lämppärideejiistä. Näimme paljon perusteellisemmin jäähallin baarit. Hurjasti ei ollut väkeä konsertissa, mutta jostain syystä kaljaa piti kuitenkin koko ajan jonottaa. Lähdimme vähän ajoissa jotta ei tarvitsisi jonottaa taksiakin. Matka jatkui Tornin American baariin jossa oli ziljardi kokkaria (kokoomuslaista, ei coctailia. Vaikka niitäkin oli. Muistaakseni). Sieltä menimme Stockholmiin (siihen baariin, ei Ruotsiin). Siellä oli paljon ihmisiä (muistaakseni) mutta ei kovin paljon tuttuja (luullakseni).

Pientä ikäkriisiä voisi pukata, jos ei tietäisi paremmin. En ole pitkään aikaan juossut yössä niin kuin olen viimeisen viikon aikana. Onko tää nyt oikeasti niin siistiä? Hauskaahan se on, mutta niin saman kaavan mukaista aina. Istua nyt jossain baarissa teinejä iskemässä (tai teinien iskettävänä niin kuin eilen kävi). Onhan ne sööttejä, mutta 22 on kyllä hirvittävän nuori.

Mulla on niskat ihan jumissa, koska tietokone on eri suuntaan kuin tv, ja yritän samalla katsoa linnanjuhlia ja kirjoittaa. Kovin on punikkipainotteiset juhlat. Ja mihin oli Ville Valo jättänyt Jonnansa? Ehkä se oli liian kännissä, eikä sitä päästetty sisään. Ehkä Ville Valo on nyt sinkku. Mehän sovittaisiin aika hyvin yhteen Villen kanssa. Mussa on niin paljon samaa näköäkin Jonnan kanssa, joka on tumma ja langanlaiha. Tosin mulla on aikaisemmin kyllä ollut periaate etten seurustelisi sellaisen miehen kanssa joka meikkaa enemmän kuin minä. Mutta ehkä joistain periaatteista voi lipsua. Siinähän olisi itse asiassa paljonkin hyviä puolia. Mua ainakin ahdistaa aina se, että meikkipussi vie niin paljon tilaa käsilaukussa baarissa. Olisi hyvä jos voisi aina käydä miehen pussilla kun pitää vähän ehostaa. Ja salee Ville voisi saada vaikka Rimmelin sponsoroimaan kaikki perheen mustat kajalit. Ja sitten meille syntyisi suloisia, pieniä, mustatukkaisia, meikattuja ja äärettömän ahdistuneita rokkaripeikkolapsia. I see that happening.

Hienoin itsenäisyyspäivämuistoni on vuodelta 2003. Olin ylioppilaskunnan puheenjohtaja, ja Helsingissä ylioppilaat ovat itsenäisyyspäivänä aktiivisia. Aamulla kiersimme muiden ylioppilaskuntien puheenjohtajien kera eri patsailla laskemassa seppeleitä. Iltapäivällä alkoi soihtukulkue kaupungin poikki. Kulkue päättyy senaatintorille, ja siellä kolme puheenjohtajaa piti puheen. Ensin puhui Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan ja sitten Sibeliusakatemian yo-kunnan puheenjohtaja. Minä olin kolmas. Aika Mussolini-fiilis on kun puhuu tuomiokirkon rappusilta täydelle senaatintorille niin, että koko kaupunki kaikuu. Isänmaan tytär pääsi elementtiinsä ja vuodatti paatoksella.
Kaikki me puhuimme tärkeistä asioista, hienosti, mutta erilaisuus oli koomisen silmiinpistävää. HYY:n puheenjohtaja puhui itsenäisyydestä ja kehitysyhteistyöstä, SibA:n puheenjohtaja kulttuurin merkityksestä itsenäisyydelle ja minä paatoksellisen puheen veteraanien muistamisesta, ja siitä ettei ole pelkoa etteikö meidän sukupolvemmekin olisi isänmaallista. Siis "Isänmaa kutsui, ja me vastasimme"-lauseita myöten.