LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Monday, November 27, 2006

Lottovoitto ja Susan K.

Lucky me. Mä olen taas sähköpostieni perusteella voittanut noin neljä kansallista Lottoa, muun muassa Etelä-Afrikan ja Belgian. Mahtaa ottaa belgialaisia päähän. Ja ajatella, että myös USEAMPI upporikas afrikkalaisleski haluaa jättää minulle hurjan määrän rahaa. Siis jo vain tämän aamun aikana olisin voinut käytännössä tienata lähes 7,5 miljoonaa dollaria. Rahantuloa ei voi estää.

Susan Kuronen on karmea horo (taas). Tän päivän Iltiksessä hän tilittää (taas) tapaamisestaan Matin kanssa. Viime viikolla Susan oli lööpissä (taas) ja koki sen mukaan että hän ”ei jaksa enää valehdella”. Eli sen sijaan että päivittäin soittelee jonnekin Seiskaan ja Katsoon ja iltapäivälehtiin kertomaan omaa nyyhkytarinaansa ja yksityiskohtia pääministerin yksityiselämästä (taas), niin tuleekin tarve tehdä uusi soittorundi uudella tarinalla. Haloo. Ja nyt ilmeisesti Susan on kokenut liian raskaaksi elää sen tiedon kanssa, että hän netissä ensin luuli Matti Vanhasta Sauli Niinistöksi. Ainoa tapa millä hän kykenee keventämään sydäntään tästä raskaasta tiedosta, on kertoa siitä aukeaman verran Ilta-Sanomissa. Voi Susan-rukkaa. Kyllä meidän nyt käy sinua sääliksi. Lehti uutisoi että yhä useampi nuori haluaa mediahuoraksi. No ilmeisesti se pätee vähän vanhempiinkin ihmisiin.

Nevada meni hyvin. Uskalsin katsoa itseäni. Puhelin piippaili hulluna sen jälkeen. Kyllä sitä ohjelmaa jotkut katsovat.

6 Comments:

  • At 12:01 PM, Blogger Tea said…

    Hee, totta kai kaikki katsoivat Nevadaa, koska olit blogannut siitä etukäteen. Soittavat sulle varmaan viikon päästä että tule pelastamaan niiden katsojaluvut taas ;).

     
  • At 12:33 PM, Anonymous Anonymous said…

    Joo täytyy myöntää, että katsoin Nevadan, mutta vain entrysi vuoksi. Koska katsoin ohjelman nauhalta, kelasin Leppilammen hoilotukset yli ja keskityin olennaiseen. Mutta voi tavaton miten outoa katsoa tv:stä aiemmin tuttuja Saanilaa ja Wickströmiä suomeksi!!! GAAA!

     
  • At 1:19 PM, Anonymous Anonymous said…

    Mitä, mikä Nevada?! Missasin. Uusinta, anyone? :(

     
  • At 5:23 PM, Anonymous Anonymous said…

    Eikös Jäätteenmäen eron jälkeen joku Kepulainen sanonut ett Vanhanen on rehellisin mies jota heillä on laittaa peliin. Vanha sanontahan sanoo ett Kepu pet...

     
  • At 6:08 PM, Anonymous Anonymous said…

    no mut hei...
    tämä Matti-Susan juttuhan kertoo vain sen tosi asian et meijän kaiken kansan Matti on ihminen hänkin (ei ylipitkä hyper seksikäs poliitikko,kai) ja viettää töittensä jälkeen, tai eduskunnan kysetunnin aikana, aikaansa nörttien lasit huurussa ja etsien deitti kumppania ostoksille vaikkapa Ikeaan...siellähän tämä kaiken kansan pressamme Tarjakin viettää aikaansa hypistellen ihania tavaroita, joita on saattanut valmistaa kaiken maailman lapsityövoima...( uups mutta eihän Ikea...)

     
  • At 8:49 PM, Anonymous Anonymous said…

    susan on taas tänään iltalehdes 13.1.2007 :DD

    " poistun julkisuudesta "

     

Post a Comment

<< Home