Espanjalaisravintola

Mä up-gradesin mun kalenterin. Isompaan, ja epäkäytännöllisempään. Kyllä mä sitten oon näppärä. Ehkä mun pitäisi yrittää siirtyä e-aikaan, ja hankkia elektroninen kalenteri. Tosin en mä täysin auttamattomasti jäljessä ole, koska jopa Suomen Kuvalehti (ei ehkä kaikkien mielestä se trendien ykkösauktoriteetti, mutta se sopii juuri nyt mun tarkoitusperään, eli saa kelvata) sanoi joulukuussa että perinteinen paperikalenteri on pyyhkäisemässä e-kalenterien ohi. Taas. Tai vielä. Mä en oikein tiedä miten e-kalenteri tähänkään mennessä on positioitunut kalenterimarkkinoille. Ehkä kuitenkin paremmin kuin mun kolme kiloa painava jättikalenteri. Onneksi mä oon sen kanssa tosi ammattimaisen näköinen. En mä tosin tiedä minkä ammattilainen. Mutta professional kuulosti tuohon tilanteeseen oikealta sanalta.

Perjantaina pidin kestit kotona. Ja get this: mä laitoin ruokaa. Paellaa. Sen verran hyvää siitä tuli, että harkitsen vahvasti muuttoa Espanjaan. Voisin avata siellä Suomalaista Kotiruokaa. Ja paellaa. Ja tapaksia, koska niitä ei tarvitse laittaa-ravintolan. Vanhana (ja tässä sanaa ”vanha” käytetään enemmän merkityksessä ”entinen” kun vanha per se, vaikka ”vanha” ihan ”vanhanakin” käy, koska mulla on meneillään vaihe jossa mulla EI ole ikäkriisiä. Siis tällä viikolla.) markkinoinninopiskelijana ymmärrän että ehkä tota nimeä vielä vähän pitäisi hioa, koska tota voi olla vähän vaikea brändätä. Tai edes markkinoida. Tai edes muistaa.

Uusi vuosi meni hienoissa merkeissä. Olin illallisilla (tai kuten me surut niitä kutsumme, sitseillä) joiden teema oli kieltolaki (kai). Pukeuduimme gangstereiksi ja diivoiksi, ja jokaisen tehtävä oli salakuljettaa bileisiin oma kanisteri. Toki tarjolla oli ruokaa ja juomaa, mutta mitä mielikuvituksellisimpia salakuljetuskeinojakin löytyi. Yksi salakuljetti tärpättiä mukanaan sytkärissä (joo, pieni suunnitteluvirhe sinänsä on ehkä se, että siinä voi kerralla kuljettaa noin yhden centtilitran), toinen hevosenpään sisällä, kolmas kissassa (ei elävässä). Voittaja oli Marlon Brandon näköinen (tai no… hänellä oli tamponit kummassakin poskessa, joka kyllä antoi autenttista fiilistä) faux-mafiagangsteri, joka kuljetti viinilaatikon sisällä olevan pussin housuissaan. Ei ainoastaan lähes näkymätöntä, vaan myös älyttömän käytännöllistä, koska sitä pystyi näppärästi lorottamaan sepaluksesta.

Uuden vuoden lupauksia: Hmmm... Ei.