LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Monday, March 12, 2007

Ennakko

Uuh. Kiire. Ja joku ihmeellinen suu-ja-kurkku-ebola. Kuume on poissa, mutta kurkku on kipeä. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, kuin suusta olisi kasvamassa hammas. Joo, okei, toi on vähän vaikea selittää.

Perjantaina pidettiin Benin, Saulin ja Kokoomuksen Helsingin ja uudenmaan ehdokkaiden mahtavat vaalibileet Luxissa. Harmillista oli se, että moni jouduttiin käännyttämään ovelta, sillä kaikki eivät kerta kaikkiaan mahtuneet Luxin alakertaan. Myöhemmin illalla pidettiin P Diddyn Black Party Luxissa. Bileet olivat pääasiassa odottelua. Ei edes P Diddyn odottelua, vaan juotavan odottelua. Vartti saattoi helposti mennä baarijonossa, koska asiakassuhde oli noin 1 baarimikko per 20 asiakasta. Toki P Diddy myös ilmestyi bileisiin, ja niin myös Snoop Dogg. Snoop tosin vasta sen jälkeen kun mä olin lähtenyt. Mehän ei siis voida olla Snoopin kaa samoissa bileissä, samaan aikaan. Tai oikeastaan mua vaan nukutti, ja mun piti lähteä jo kahdelta kotiin. Musta on tulossa aika vanha.

Mulla on ollut raitis kampanja tähän asti. Perjantaina join yhden lasin viiniä vaalibileissä, ja yhden lasin Diddy-bileissä. Syy ei suinkaan ole se, että pelkään jotain ördäyskuvia, vaan ihan se, että ei näin vanha ihminen enää kykene juomaan viinaa koko yön ja sen jälkeen tekemään koko seuraavan päivän kampanjaa. Odotan innolla sunnuntain vaalivalvojaisia, jolloin aion nautiskella valkoviiniä koko illan, ja siis paljon enemmän kuin yhden lasin.

Mulla alkoi vaaliloma, eikun siis talviloma, joten töissä pojat tekevät yksin lähetystä nyt ilman aikuisen valvovaa silmää. Mä luulin, että koska mun ei tarvitse kampanjan lisäksi tehdä kahdeksaa tuntia päivässä töitä, niin mulla olisi enemmän aikaa. Kusetin itseäni. Vuorokauteen pitäisi saada enemmän tunteja. Nyt ei ehdi edes istua ja tehdä asioita joita rakastaa (kuten blogata). Tai lukea uutisia. Sain ruotsalaiselta kansanedustajakaveriltani Fredrick Federleylta kuulla että Svenska Dagbladet on maininnut minut pääkirjoituksessaan tänään. Ahaa, ajattelin, poliittinen visionärisyyteni on tunnistettu myös länsinaapurissa! Sitten Fredrick kertoi että siellä puhutaan mun vaalikondomeista. Jee, Pohjolan Kortsu-Lotta.

Ennakkoäänestys on käynnissa vielä huomenna. Muista käydä, tai muista ainakin sunnuntaina. Äänestit sitten ketä tahansa.

7 Comments:

  • At 2:33 AM, Anonymous Anonymous said…

    Moro! Miten ajaisit ilmastonmuutosasiaa päästessäsi läpi? Vastausaikaa huomiseen klo 20 asti... Hesarin vaalikoneessa et kuitenkaan merkannut asiaa tärkeäksi (+), vaikka olitkin myötämielinen.

     
  • At 9:40 AM, Anonymous Anonymous said…

    Moi!
    Tämä onkin hyvä forum tulla ulos kaapista (ei SILLEEN) ja paljastaa että kävinpäs Lotta äänestämässä sinua viime viikolla. Toivottavasti niin tekee moni muukin. Olin pitkään aika lailla lost sen kanssa, kenen numeron lappuun piirustan - mutta sitten se valkeni kerralla! Lotta, tietenkin! Siihen on monta syytä, mutta yksi niistä on se, että sun blogin lukeminen (työnantajalta varastetulla ajalla) on takuuvarma keino tulla hyvälle tuulelle.

    Tsemppiä vaaleihin! Juo lämmintä, kyllä se kurkkuebola siitä helpottaa (ja hae apteekista sellaista karmivan makuista kurlattavaa juttua).

     
  • At 10:13 AM, Anonymous Anonymous said…

    Dearest Lotta!

    Superisti tsemppiä vipalle kamppisviikolle! Jos yskittää ja hampaan tulo kutittaa, ni hae imeskeltävä yskänlääke Codetabs- mä käytin sitä ko mulla viimeks oli suu-ebola :D

    Puss o kram!

     
  • At 10:34 AM, Anonymous Anonymous said…

    Sunnuntaina menee ääni tähän osoitteeseen..

    Vastavuoroisesti voit sitten käydä myöhemmin tutustumassa huhtikuussa lanseerattavaan G-kirjaimella alkavaan nettipokerisaittiin. Täytyy nimittäin joku käsitys olla asiasta jos aikoo laittaa Matti "holhousyhteiskunta" Ahteelle kampoihin.

     
  • At 12:34 PM, Anonymous Anonymous said…

    Ääni Töölöstäkin Lotalle! Tsemppiä ja jaksamista loppuviikolle!

     
  • At 11:27 AM, Blogger Unknown said…

    Ääni täältäkin menee sunnuntaina sinne! :) tsemppiä!

     
  • At 6:34 PM, Anonymous Anonymous said…

    Haha! Sun kurkkubeola kuulostaa iljettävän tutulta. Mulla oli syksyllä herpes suussa ja kurkussa (kyllä, luit oikein!). Tuntui jokseenkin kuin kurkkua olisi viillelty sisäpuolelta. Oli muksaa, jepjep. Pakettiin tosin sisältyi myös korkea kuume, eli ikävä kyllä taisit välttyä tältä herkulta.

     

Post a Comment

<< Home