Nolaiffari

Ei elämää. Aamulla töihin, ja töistä kotiin. Loputonta Facebookin rämpläystä. Aaargh, ei mitään sanottavaa. Sitä paitsi hiostava sähköposti koululta: pitäisiköhän sinun pikkuhiljaa valmistua. No varmasti pitäisi.

Mutta on hauskempaa kirjoitella blogia ja muita ajatuksia, lueskella kirjoja ja suunnitella häitä (ei niin, että sulhasta olisi olemassa tai edes näkyvissä, mutta muuten vain).

Mun asunnossa on kaksi kärpästä (kyllä, näin jännittävää elämäni on), ja se onkin ollut viikonalun riesa ja kohokohta. Mä en saa niitä hengiltä, enkä ohjattua kiltisti ulos parvekkeen ovesta (ensimmäinen vaihoehto on aina pasifistinen, mutta niin kauan kuin minä olen ainoa joka lyhennän lainaani ja maksan yhtiövastiketta, niin oon myös ainoa joka asuu tässä asunnossa ilman mun kutsua).

Sain luettua Claire Messaudin kirjan The Emperor’s Children. Ihan hyvä, mutta ei mahdoton laskea käsistään. Nyt aloitin Rosetta Kiven juuri ilmestyneen kirjan Pomo on pahin. Raportoin sitten.