Budapest. Taas.

Budapestin matkalta jäi erittäin epätyypillinen shoppailusaldo:
Kahdet housut (okei, EI niin epätyypillistä)
6 Frank Sinatran CD:tä
1 satukirja
Ei-mainitsemisenarvoista pikkusälää

Levyt eivät ole merkittävän paljon halvempia Budapestissä, mutta jossain vaiheessa piipahdin kauppahallia vastapäätä olevaan folk music –musakauppaa (tietenkin, olenhan folkmusiikin suuri ihailija. Not.). Siellä oli Akciós-pönttö, eli laari täynnä alelevyjä. Suurin osa oli kamalaa scheissea (niitä järkyttäviä kasari- ja ysärikokoelmia ja ties mitä), mutta sitten käteeni osui Frank Sinatran levy. Ja sitten toinen. Ja toinen. Hinnaksi Old blue eyesin levyille oli laitettu 390 forinttia, joka on 1,5 euroa. Joten ostin niitä kuusi kappaletta, kaikki erilaisia. Sinatra on ihana.

Saturkirjan taas ostin divarista. Tai siis oletan, että se on satukirja. ”Kedvenc meséim”:in käänsin nopeasti päässäni rakkaimmiksi saduiksemme. Ja kannessa on joku äijä ja kolme porsasta (my second clue). Ostin kerran Unkarista kaksi lastenkirjaa, ja päättelin että tämäpä olisi mahtava tapa opiskella kieltä. Istua sanakirjan kanssa, ja selvittää ne sanat joita ei ymmärrä. Mielestäni hyvä idea oli ostaa Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter és a bölcsek köve), koska olin sen jo lukenut kielellä jota ymmärrän. Sehän helpottaisi, eikö vain? Kunnes tajusin että unkarinkielistä vastinetta esim. sanalla muggle (jästi) ei varmaan ihan heti mun pikku turistisanakirjasta löytyisi. Joten innostus vähän lopahti, sivulla 4. Niinpä ostin satukirjan. Sitä täytyy olla helpompi ymmärtää.

Lauantaina olimme shoppailemassa Mammut-kauppakeskuksessa. Päätimme mennä keilaamaan, joka oli huippuhauskaa (vaikka pitikin olla vuokrakengät jalassa). Keilailussa pitää laittaa screenille omat nimet. Me päätettiin ottaa taiteilijanimet. Thomas oli Tamás, Janne oli János ja minä olin Ildikó. Keilasin pinkillä (tietenkin) pallolla, ja alta aikayksikön mulla oli alter ego: Ildikó Pink. Mahdollisuudet Ildikó Pinkille ovat rajattomat. Hän seikkailee kansainvälisissä agenttispektaakkeleissa (Ildikó Pink ja Kultasormi), kotimaisissa hassunhauskoissa romaaneissa (Kaasua, Ildikó Pink), Lasten fantasiakirjoissa (Ildikó Pink ja Azkabanin Vanki) ja jopa self-help-kirjallisuudessa (Ildikó Pink ja kuinka rikastua nopeasti). Nimi mieleen, Ildikósta kuullaan vielä. Alla Ildikó Pink Bowling Team (vaikkakin on myönnettävä, että Tamás keilaa Ildikón suohon mennen tulleen. Mä voitin yhden kierroksen).



Ja sitten loppukevennys. Mä olen pitkään ollut sitä mieltä, että Lauri Tähkä muistuttaa Repe Sorsaa (ystävättäreni Hannamari varmaan tappaa mut, koska se rakastaa Lauri Tähkää). Thomas ei aikaile, vaan koosti teoriastani ”Kuin Kaksi Marjaa” –kuvat. Ja eikös vaan: yhdennäköisyys on hämmästyttävä. Tiesittekö muuten, että Lauri Tähkän oikea nimi on Jarkko Suo. Hassua kun ihmisellä on tosi tavallinen nimi, ja sitten se ottaa artistinimen, mutta sekin on tosi tavallinen. Ajatelkaa nyt mitä mahdollisuuksia Jarkko Suo luo! Mä amerikkaistaisin nimeni, ja olisin vaikka Jack Marsh (hyvä nimi), Johnny Quagmire (ehkä vähän liikaa Family Guy assosiaatioita), tai Jarvis Swamp (ei kovin hyvä nimi). Mutta ei, Jarkko Suo on Laura Tähkä. Ehkä mäkin otan taiteilijanimen, ja oon vaikka Anna Westerlund. (HUOM! Jarkko on kaikesta huolimatta mun mielestä komea ja kiva ja lahjakas ja kaikkea. Pakko laittaa tuo disclosure, ettei Hannamari ole pohjalaisena puukon kanssa mun oven takana kohta).