LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Thursday, August 02, 2007

Budapest. Taas.

Budapestin matkalta jäi erittäin epätyypillinen shoppailusaldo:
Kahdet housut (okei, EI niin epätyypillistä)
6 Frank Sinatran CD:tä
1 satukirja
Ei-mainitsemisenarvoista pikkusälää

Levyt eivät ole merkittävän paljon halvempia Budapestissä, mutta jossain vaiheessa piipahdin kauppahallia vastapäätä olevaan folk music –musakauppaa (tietenkin, olenhan folkmusiikin suuri ihailija. Not.). Siellä oli Akciós-pönttö, eli laari täynnä alelevyjä. Suurin osa oli kamalaa scheissea (niitä järkyttäviä kasari- ja ysärikokoelmia ja ties mitä), mutta sitten käteeni osui Frank Sinatran levy. Ja sitten toinen. Ja toinen. Hinnaksi Old blue eyesin levyille oli laitettu 390 forinttia, joka on 1,5 euroa. Joten ostin niitä kuusi kappaletta, kaikki erilaisia. Sinatra on ihana.

Saturkirjan taas ostin divarista. Tai siis oletan, että se on satukirja. ”Kedvenc meséim”:in käänsin nopeasti päässäni rakkaimmiksi saduiksemme. Ja kannessa on joku äijä ja kolme porsasta (my second clue). Ostin kerran Unkarista kaksi lastenkirjaa, ja päättelin että tämäpä olisi mahtava tapa opiskella kieltä. Istua sanakirjan kanssa, ja selvittää ne sanat joita ei ymmärrä. Mielestäni hyvä idea oli ostaa Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter és a bölcsek köve), koska olin sen jo lukenut kielellä jota ymmärrän. Sehän helpottaisi, eikö vain? Kunnes tajusin että unkarinkielistä vastinetta esim. sanalla muggle (jästi) ei varmaan ihan heti mun pikku turistisanakirjasta löytyisi. Joten innostus vähän lopahti, sivulla 4. Niinpä ostin satukirjan. Sitä täytyy olla helpompi ymmärtää.

Lauantaina olimme shoppailemassa Mammut-kauppakeskuksessa. Päätimme mennä keilaamaan, joka oli huippuhauskaa (vaikka pitikin olla vuokrakengät jalassa). Keilailussa pitää laittaa screenille omat nimet. Me päätettiin ottaa taiteilijanimet. Thomas oli Tamás, Janne oli János ja minä olin Ildikó. Keilasin pinkillä (tietenkin) pallolla, ja alta aikayksikön mulla oli alter ego: Ildikó Pink. Mahdollisuudet Ildikó Pinkille ovat rajattomat. Hän seikkailee kansainvälisissä agenttispektaakkeleissa (Ildikó Pink ja Kultasormi), kotimaisissa hassunhauskoissa romaaneissa (Kaasua, Ildikó Pink), Lasten fantasiakirjoissa (Ildikó Pink ja Azkabanin Vanki) ja jopa self-help-kirjallisuudessa (Ildikó Pink ja kuinka rikastua nopeasti). Nimi mieleen, Ildikósta kuullaan vielä. Alla Ildikó Pink Bowling Team (vaikkakin on myönnettävä, että Tamás keilaa Ildikón suohon mennen tulleen. Mä voitin yhden kierroksen).



Ja sitten loppukevennys. Mä olen pitkään ollut sitä mieltä, että Lauri Tähkä muistuttaa Repe Sorsaa (ystävättäreni Hannamari varmaan tappaa mut, koska se rakastaa Lauri Tähkää). Thomas ei aikaile, vaan koosti teoriastani ”Kuin Kaksi Marjaa” –kuvat. Ja eikös vaan: yhdennäköisyys on hämmästyttävä. Tiesittekö muuten, että Lauri Tähkän oikea nimi on Jarkko Suo. Hassua kun ihmisellä on tosi tavallinen nimi, ja sitten se ottaa artistinimen, mutta sekin on tosi tavallinen. Ajatelkaa nyt mitä mahdollisuuksia Jarkko Suo luo! Mä amerikkaistaisin nimeni, ja olisin vaikka Jack Marsh (hyvä nimi), Johnny Quagmire (ehkä vähän liikaa Family Guy assosiaatioita), tai Jarvis Swamp (ei kovin hyvä nimi). Mutta ei, Jarkko Suo on Laura Tähkä. Ehkä mäkin otan taiteilijanimen, ja oon vaikka Anna Westerlund. (HUOM! Jarkko on kaikesta huolimatta mun mielestä komea ja kiva ja lahjakas ja kaikkea. Pakko laittaa tuo disclosure, ettei Hannamari ole pohjalaisena puukon kanssa mun oven takana kohta).

12 Comments:

  • At 9:43 PM, Anonymous Anonymous said…

    Laura Tähkä on kyllä aika hyvä nimi Jarkko Suolle :D

     
  • At 12:27 AM, Anonymous Anonymous said…

    Hih, on muuten jo olemassa yhtä (ainakin) Anna Westerlundia pääkaupunkiseudulla, et kannattaa varmaan valita toinen nimi. (Tajusin kyllä et se ei varmaan ollut tän jutun pointti :)). Hassua, luulin muuten et toi Lauri Tähkä oli hänen oikea nimensä. :D

     
  • At 10:27 AM, Anonymous Anonymous said…

    Heii, ihana kuin kaksi marjaa. Ms Pink on kyllä hieno oivallus ja todella monikäyttöinen, kuten jo osoitit.

     
  • At 12:42 PM, Anonymous Anonymous said…

    Vivk-vink, satukirjoja parempi keino alkaa opiskelemaan uutta kieltä tai lukea vasta-aloitetun kielen kirjallisuutta ovat selkokirjat ja -lehdet (kyllä, yleensä tarkoitettu ymmärryksen vamman omaaville), sillä satukirjoissa käytetään mitä kummallisinta kieltä.

     
  • At 2:10 PM, Anonymous Anonymous said…

    ...ja tänään (10.8.) tämä Kaksi marjaa ilmestyi tuoreessa NYT-liitteessä! Sun blogilla on vaikutusvaltaa myös aikamme merkittävimpien journalististen julkaisujen sisältöön.

     
  • At 1:10 PM, Anonymous Anonymous said…

    Laita vielä loordin naaman kuva niin julkaisus on täydellinen...

    Miks ihmisten pitää repostella toisen taiteilijapersoonilla? Luulis olevan sinullekkin selvää, että sillä keinoin pyritään pitämään omaa henkilöllisyyttä pimennossa että saisi keikkojen ulkopuolella olla rauhassa.

    Mitähän kiksejä te toimittajat ja muut kirjoittelijat saatte, kun julkaisette tälläistä????

     
  • At 6:33 PM, Anonymous Anonymous said…

    Olet saanut selville Lauri Tähkän oikean nimen. VAU!!
    Niin?? Onhan herra Tähkä itse sanonut, että käyttää taiteilijanimeä.
    Kerrotko vielä Kirkan ja Frederikin oikeat nimet, kun en saa nukutuksi, jos en niitä tiedä.

     
  • At 11:39 AM, Anonymous Anonymous said…

    Jos olisit edes hauska, mutta ei. Ja henkilön taiteilijanimen pilkkaaminen ei oo hauskaa vaikka Kirkaa pilkkaisit. Koomikkoharrastus kannattaa unohtaa.

     
  • At 3:14 PM, Blogger Ulrika said…

    Ylläolevilla tais tässä pikkisen mennä tuo jutun pointti ohi... No, onneksi he sentään osaavat pitää henkilöllisyytensä visusti pimennossa :D Mutta kyllä, yhdennäköisyys on suorastaan hämmentävä!

     
  • At 4:39 PM, Blogger Lotta said…

    Voi kauhistus, en tiennyt että tää herättää niin suuria tunteita, tai että sen piti olla salaisuus. En voi ottaa creditiä mistään salapoliisityöstä tai sisäpiiritiedoista; Lauri Tähkän oikean nimen sain tietää Ilta-Sanomien artikkelista.

     
  • At 9:43 PM, Anonymous Anonymous said…

    This comment has been removed by a blog administrator.

     
  • At 3:36 PM, Anonymous Anonymous said…

    Luulin, että useimmat ihmiset ymmärtävät julkisuuden henkilöiden halun pysyä vaiti henkilökohtaisista asioistaan mediassa. Mikä ihme sinut sai kirjoittamaan avoimeen nettipäiväkirjaan salaiseksi tarkoitettuja asioita. Jotain kunnioitusta... Harmittaa Laurin puolesta.

     

Post a Comment

<< Home