Pissispostaus

Mua ottaa jo nyt päähän, vaikken ole kirjoittanutkaan tätä postausta vielä, mutta tiedän miten tässä käy: tästä tulee taas tällainen tosi säälittävä ihastelu-fanitus-pissispostaus, eli vähän samanlainen kuin toi edellinen. Eli ei, ilmeisesti mun päässä EI liiku tällä hetkellä mitään aivosoluja, vaan ainoastaan hormoneja.

Tän päivän kuolauskohde on Jarmo Mäkinen. Tämäkin (kuten tuo edellinen) on tarpeeksi vanha ollakseen isäni (ja ihan marginaalilla). Se on itse asiassa ollut mun kuolauskohde jo kauan. Meidän ensimmäinen encounter tapahtui firman kahvikoneella. Kipaisin äkkiä kesken lähetyksen hakemaan kahvia, mutta kahvikoneen edessä seisoikin Jarmo Mäkinen. Häkellyin, tervehdin (ehkä. Muistaakseni. Se on saattanut olla myös pelkkä syvä huokaus tai hengen haukkominen), käännähdin, ja menin takaisin studioon. Kahvitta.

Tänään Jarmo Mäkinen tuli puheeksi työkavereiden kanssa. Tuotantopuolen heppu sanoi että sillä on hyvä ääni. Sanoin, etten mä oikeastaan halua sitä kuunnella, vaan katsella (yäk, mä oon kamala esiineellistäjä!). Fast forward 3 tuntia, kesken mun lähetyksen näen Mäkisen menevän studion ohi. Aavistan pahaa, sillä niin hulppea ja elaborantti mun swoon-palopuhe siitä aamulla oli. Ja eikös vaan, vähän myöhemmin, studion ovi kävi. Mäkinen oli passitettu studioon käymään, minun mielikseni. Hetken rupattelimme (tai Jarmo rupatteli, ja mä en tainnut sanoa mitään fiksua), ja sitten mulla loppui biisi, ja mun piti spiikata (perkele, tyhmä, tyhmä radio!).

Mä olen NIIN kehityksen jälkijunassa. Mulla ei ole vielä digiboksia. Ei. Vielä. Digiboksia. Pakko mennä huomenna ostoksille, koska täysin televisioton tila ei houkuttele.

Tänään olen elämysmatkaillut. Kävin sekä Jumbossa että Lidlissä.