Spontaanisuuslupaus

Huh, aika vauhdikas viikonloppu ollut takana, hyvä että pääsin takaisin töihin vähän rauhoittumaan. Perjantaina oli ilotulituksen SM-kisat, ja Nelonen oli kutsunut 800 läheisintä ystäväänsä Kansallisoopperaan juhlistamaan tilaisuutta. Valtavasti tuttavia, ja hyvä tarjoilu. Lähdimme jatkoille Rock Towniin, jossa kävi illan kohokohta. Notkuskellessani tiskillä (tai jotain), näin ovella Pulkkisen (siis THE Pulkkisen, sen sketsi-Pulkkisen). Olin hetken vähän star-struck, kunnes Pulkkinen (jonka nimi on ehkä oikeasti jotain muuta), tuli mun luokse ja sanoi: Sinä olet ihana, hauska koomikkonainen. Mä olin äärettömän otettu, enkä saanut sanottua kovin paljon takaisin, paitsi ehkä ”kiitos” (toivottavasti).

Lauantaiaamu valkeni, ja pirteänä suunnistin kohti rautatientoria klo 10. City-lehti ja Puolustusvoimat järjestivät jättisuuren Cooper-tapahtuman torilla, ja olivat pyytäneet juontajiksi urheilullisimmat ihmiset ketkä keksivät, eli Jone Nikulan ja mut. Mutta me ollaankin sitä maanpuolustushenkisemmät. Jone rakastaa armeijaa, ja käy kertausharjoituksissa jatkuvasti, ja mä taas oon Lotta. Illalla kävin keikalla Lahdessa. Siitä tulee meidän perheelle tuttu paikka nyt, kun veli (joka joo, on sinkku, kun kuitenkin haluatte tietää) menee armeijan urheilujoukkoihin Hennalaan Lahteen.

Sain yllättäviä vieraita kaukaa Varsinais-Suomesta. Ihanat Ibizan prinssini Janne ja Allu ilmestyivät Helsinkiin. Pojat olivat aamulla Naantalissa pohtineet, että mitäs nyt tehtäisiin. Mennään Lintsille, sanoi yksi. Niin mennään, vastasi toinen, ja niin he menivät. Ihastuttavaa spontaaniutta. Musta on tullut niin vanha ja konservatiivinen, että tosi vähän tulee tehtyä enää tuollaista tosi spontaania. No, paitsi se toinen Budapestin matka kesällä, mutta muuten. Nyt ryhdytään yhdessä spontaanimmiksi. Se on mun syyskuun lupaus.