What would Jesus do?
Mä en suinkaan ole kirkkoekspertti, mutta luulen, että kirkolla ei mene niin hyvin kuin ennen. Tasaisin väliajoin kirjoitetaan artikkeleita siitä, miten kirkkoa vaivaa joukkopako, ja kirkot ammottavat tyhjyyttään sunnuntaisin. Mä kuulun kirkkoon, enkä ole suunnitellut eroavani, mutta en kyllä myöskään ole käynyt fyysisesti kirkossa ties miten moneen vuoteen.
Kirkon imagoa ei auta, että vieläkin on olemassa miespappeja, jotka vastustavat naispappeutta. Onneksi enemmistö teologian opiskelijoita on naisia, ja tulevaisuudessa mahdollisesti valtaosa papeista on naisia ja ne voivat sitten vuorostaan vittuilla miespapeille (vaikka eivät tietenkään tee sitä, vaan kääntävät toisen posken).
Jos yrityksellä tai vaikkapa poliittisella puolueella olisi samanlainen tilanne, eli kuluttajat tai jäsenet häviäisivät, tuotteen tai aatteen käyttöaste pienenisi, ja imago ei olisi toimiva, niin apuun hälytettäisiin imagokonsultteja ja mainosguruja. En tiedä onko näin tehty myös kirkon toimesta, mutta ainakin heillä on uusi imagokampanja. Ja se kampanja hämmentää mua suuresti.
Meille tuli töihin Kirkon uutta promomateriaalia (kuulostaako absurdilta että kirkolla on promomateriaalia?). Toimituksen seinälle löysi heti tiensä värikäs juliste jossa on Jeesuksen kuva, ja teksi: ”Jesse diggaa sua – ehdoitta”. Ehkä ongelma on ollut just se, ettei kirkko ole puhunut nuorille nuorten kielellä, mutta jos ne kirjoittavat että Jesse diggaa sua, niin joukkopako kääntyy paluuryntäykseksi.
No mutta ok, julisteen sanoma on kuitenkin selkeä. Jesse diggaa sua ehdoitta. Promopaita onkin sitten vähän vaikeampi juttu. Kirkon promopaketissa tuli nimittäin viininpunainen t-paita, jonka rinnassa on iso kuva kahdesta miehestä sängyssä. He makaavat (ilmeisesti) alasti, osittain peiton alla, käsi kädessä. Ajatuskupla poikien yläpuolella sanoo: ”What would Jesus do?” Siis mitä helvettiä (öh, pun intended)?!? What would Jesus do? Mitä tää edes tarkoittaa? Ovatko ne siis homosuhteiden puolesta vai vastaan? Jos tämä on uusi avaus, ja kirkko tällä ilmoittaa, että: ”joo, jos Jeesus olisi sängyssä viehättävän nuoren miehen kanssa, niin salee panisi”, niin tämähän on positiivista ja raikasta kirkolta. Jos taas tämä on statement, jolla pyritään kommunikoimaan, että: ”haloo, ei edes Jesse tekisi tota, ja se sentään diggaa sua ehdoitta”, niin taidan liittyä siihen joukkopakoon. En siis ole kirkkoekspertti, jos en myöskään mainosekspertti, mutta voisi kuvitella että mainos toimii paremmin, jos ihmiset ymmärtävät mitä sillä yritetään sanoa?
Tai sitten se on vaan niin, että if you can’t beat them, confuse them.

7 Comments:
At 9:56 PM, Anonymous said…
Kirkko menee aika pitkälle..
At 10:54 PM, Anonymous said…
Tehtiin niin tai näin, aina se jotakuta ärsyttää. Kirkosta eroamisen syyksi riittää nykyään ihan älyttömät syyt tyyliin: "hautausmaalla on ruma muistomerkki".
Kirkko tekee tässä maassa älyttömän paljon hyvää työtä. Minkä takia aina kaikki epäolennaisimmat asiat nostetaan suurimmalla metelillä tapetille? Minkähänlainen joukkopako tulisikaan, jos VALTIOSTA voisi erota...?
At 4:20 PM, Anonymous said…
tosta paidasta täytyis saada nähdä kuva. pliis.
At 9:24 PM, Anonymous said…
Siis täähän on vaan jenkkikirkon matkimista. Syyllistetään ihmisiä ajattelemaan mitä Jesse nyt tekiskään tän moraalisesti arveluttavan tilanteen edessä.
Niin kauan kuin kirkko kehtaa saarnata kaikkien ihmisten samanarvoisuutta samaan aikaan tuomiten homoliitot, minä en kirkkoon kuulu. Ja jos siellä yksikin urpo sovinisti kehtaa tulla sanomaan, että nainen ei kelpaa papiksi, niin pitäkööt tunkkinsa. En varmaan enää tue ensimmäistäkään miljoonia ja taas miljoonia pankkitileillään ja muissa sijoituksissaan hautovia seurakuntia, jotka sitten toisaalla jaksavat jeesustella miten ihmisten pitäisi antaa vähästäänkin ja sääliä köyhiä ulkomailla. Antakaa asuntoja asunnottomille ja lisää leipää ensin ihmisille, älkääkä haaliko maallista mammonaa siellä piruntorjuntapatteristossa!
Johan helpotti, kiitän palstatilastanne ja ajastanne.
At 4:13 PM, Anonymous said…
Siis mistä noita paitoja saa?!? Siinä on taas jollain mainosihmisellä välähtänyt. Tässähän saa Naamakirjan superlatiivi "Most Likely to Kick It With Jesus Some Day" ihan uusia ulottuvuuksia. :D
At 10:27 AM, kew said…
Mäkin haluan kuvamatskua paidasta.
Mutta tuota, eikös kirkkoon kuuluta koska uskotaan? Onko se väärin jos ne jotka eivät usko lähtevät? Ja onko väärin hengailla mukana jos ei usko?
Mä erosin kirkosta koska en usko ja koska siihen aikaan kirkko oli hyvin homovastainen, ja mä koin sen homona loukkaavaksi. Tuo paitakampanja itse asiassa tuntuu myös käsittämättömän naivilta. Uskon että siinä on tarkoituksena ollut että kukin päättää oman moraalinsa mukaan what would Jesus do. Sen sijaan se on hämmentävä, ja varmasti kykenee loukkaamaan/hämmentämään/suututtamaan molemmin puolin mielipidettä ihmisiä.
At 10:25 AM, Anonymous said…
Pippis kirjoitti: "En varmaan enää tue ensimmäistäkään miljoonia ja taas miljoonia pankkitileillään ja muissa sijoituksissaan hautovia seurakuntia, jotka sitten toisaalla jaksavat jeesustella miten ihmisten pitäisi antaa vähästäänkin ja sääliä köyhiä ulkomailla. Antakaa asuntoja asunnottomille ja lisää leipää ensin ihmisille, älkääkä haaliko maallista mammonaa siellä piruntorjuntapatteristossa!"
Hm. Oletko tutkinut asiaa vai lateletko asenteesta?
Oletko tutustunut esim. Helsingin seurakuntien erityisdiakonian tukiasuntoihin Alppilassa?
Tai Myllypuron ruokajakeluun, joka on Herttoniemen seurakunnan masinoima ja vetää viikoittain 800 ihmistä saamaan ilmaista ruokaa? Siellä on muuten talvitakkien jakelu vähävaraisille adventtitapahtumassa 30.11. Ja Helsingin seurakunnilla on 18 muutakin paikkaa, josta saa halpaa tai ilmaista ruokaa.
Ja niitä rahoja pitää sijoittaa, jotta kirkko pystyy maksamaan eläkkeet mm. kohta eläköityville suurille ikäluokille.
On helppo pitäytyä luutuneisiin käsityksiin, mutta vaikeaa tutustua asioihin. Siinähän on pelkona, että joutuu muuttamaan mielipidettään.
Post a Comment
<< Home