Paras syy ikinä

Tällä kertaa blogihiljaisuudelle on erittäin hyvä syy. Olen tuijotellut nukkuvaa vauvaa. Toissaviikolla siis H-hetki koitti, ja synnytin maailmaan esikoistyttären. Synnyttäminen ei ole ihan huippukivaa, mutta yllättävän nopeasti sen kivun unohtaa. Nyt on jo sitä mieltä, että sen voisi tarpeen tulla tehdä uudestaan. Todella kliseistä, mutta kun ne nostavat vauvan makaamaan siihen rinnalle, niin ei sitä enää edes ajattele, että puski juuri meloonin epäinhimillisen ahtaasta paikasta. Nyt mä pääsen siis täysvaltaiseksi jäseneksi siihen äitikerhoon, missä verrataan synnytystarinoita.

Hämmästyttävää on, miten sitä saattaa vaan tuijottaa nukkuvaa vauvaa. Ensimmäiset päivät meni tuijotellessa, hyvä että malttoi itse välillä vessassa käydä. Laitoksella sai onneksi kärrätä vauvaa mukana sellaisessa häkkisängyssä joka paikkaan, eli tuijottelua ei tarvinnut katkaista esimerkiksi vaikka aamiaisen takia. Nyt Pötkis heräilee, joten mamma pitää rientää. Ja vaikkei heräilisikään, niin meen nyt tuijottelemaan sitä.