Musiikkisnobit

Nyt – kypsässä 29 vuoden iässä – mä voin sen avoimesti tunnustaa. Mä en oikeasti hiffaa musiikkia mitenkään älyttömän paljon, en niin sanotusti tajua what all the fuss is about.

Jokaisella ihmisellä on joku tarina jostain TAJUNNANRÄJÄYTTÄVÄSTÄ biisistä, joka muutti heidän elämänsä. Musiikkisnobit jaksavat jaaritella pseudosyvällisiä jostain lyriikoista ja riffeistä ja tiesmiestä tuntitolkulla. Ne pitävät itseään aina vähän parempina ja mielenkiintoisempina ja syvällisempinä kuin muut ihmiset, vaikka saattavat olla oikeasti vähän luusereita, koska eivät varmaan itse osaa soittaa yhtään mitään.

Musiikkisnobit ovat sitä mieltä, että suositut bändit eivät voi olla hyviä, vaan korkeintaan voi kuunnella jotain Audioslavea, joka on kuitenkin tarpeeksi katu-uskottava vaikka myykin levyjä. Jos kuuntelee jotain muuta kuin Le Corps mince de francoise’a niin ne katsoo sua nenävartta pitkin ja tuhahtaa.

Kyllä mäkin voin tykätä jostain bändistä, ja minun on tiedetty jopa joskus käyneen keikalla tai ostaneen levyn, mutta todella harvoin se on sellainen elämää suurempi kokemus. Se on melodiaa ja sanoja. Se voi olla tosi lahjakkaasti tehty, mutta se on siitä huolimatta vaan melodiaa ja sanoja. Se on kivaa, ja se voi saada hyvälle tuulelle, tai kututuulelle tai kiukkutuulelle tai menotuulelle ja se sopii erittäin moneen tilanteeseen, mutta mä en ikinä jaksaisi analysoida mitään musiikkia. Mä voin myöntää, etten mä juurikaan kuuntele biisien sanoja... Huono ihminen? Huono musiikinkuuntelija, ainakin.

Murrerokki EI ole ihmeellistä. Se on sitä samaa iskelmärokkia mutta murteella.
Hevirokki ON monelle pelkkää örinää, silloinkin kun se ei ole sitä örinäheviä.
Se japanilainen rokki on vaan todella kiusallista.
Spice Girls, New Kids on The Block ja vaikkapa Herrey’s ovat kaupallista, mutta viihdyttävää!
Buuu musiikkisnobeille ja jee Nylon Beatille!