Kansallinen itsetunto

Eilinen kolumni Radio Aallolla:

Meillä suomalaisilla on sairaalloinen pakkomielle tietää, mitä mieltä muu maailma on meistä. Olemme aivan uskomattoman otettuja joka kerta kun Suomi saa kansainvälistä huomiota, tai kun joku JOKA MYÖS TUNNETAAN ULKOMAILLA tulee tänne kunnioittamaan meitä läsnäolollaan.

Tuorein esimerkki on tietysti David Beckham parka joka lentää tänne vammautuneena leikkaukseen: ura on vaakalaudalla, kivut kovat, MM-kisaunelma mennyttä. Mutta suomalaiset saapuvat satapäin lentokentälle ja turkulaisklinikan autotalliin hulluna fanittamaan, koska ”iiiiik, onhan tää ihan sairasta, kelatkaa BECKS JA POSH OVAT SUOMESSA!”. Suomalaislehdet pääsevät toteuttamaan journalismin riemuvoittoja otsikoilla kuten:

- Victoria ja David pitivät toisiaan kädestä.
- Lumisade piiskasi Davidin lentokonetta.
- Beckhamit tilasivat pizzaa.

Turkulaiskirurgi Sakari Orava on nyt koko kansan sankari. Kas kun ei torilla tavata.

Minusta on omalla tavallaan hellyttävää tämä meidän naivi alemmuudentunne. Niin paljon meitä hivelee kansainvälinen näkyvyys, että kun amerikkalainen talk show –isäntä tulee suomeen, niin hän pääsee tapaamaan presidenttiä. PRESIDENTTIÄ!
Me pohdimme ulkomailla näkyvää Suomi-kuvaa niin vakavasti, että perustamme työryhmiä asian kirkastamiseen. Yksikään ranskalainen ei mieti jotain Ranska-kuvaa eikä liioin heltiä Sarkozylta kutsuja jos vaikka Jay Leno menee Pariisiin.

Meitä huolestuttaa se, että Suomi-kuvaa himmentää negatiiviset tapahtumat kuten kouluampumiset. Ne ylittävät suurtenkin medioiden uutiskynnykset. Jokin perverssi puoli meissä kuitenkin saa meidät klikkaamaan BBC:lle tai CNN:lle lukemaan: Mitä ne nyt kirjoittavat meistä. Ei siellä tietenkään mitään sellaista faktaa ikinä lue, mitä ei jo suomalaisissa tiedotusvälineissä olisi tiedetty mutta ei meitä oikeastaan uutisessa faktat kiinnostakaan. Meitä kiinnostaa mitä mieltä meistä ollaan.

Saman kolikon toinen puoli on se riemukas me-henki ja kansallinen ylpeyden tunne jota tunnemme suomesta kansainvälisissä yhteyksissä. Vaikka miten olisi kironnut kännykkänsä ja vaihtanut sen vaikka amerikkalaiseen kilpailevaan merkkiin, niin kukapa meistä ei RAKASTAISI sitä hetkeä kun saa, omahyväisesti myhäillen, tapaamalleen amerikkalaiselle sanoa: ”You think Nokia is Japanese?! Don’t be ridiculous. Nokia is Finnish. Of course.”.