Rane ja Nami

Eilinen keikka Uniq'ssa meni ihan mielettömän hyvin. En ollut nukkunut 38 tuntiin, ja redbullin ja kahvin voimalla yritin takahuoneessa epätoivoisesti kyhätä kokoon jonkinlaista settiä. Tuntui että tärisytti ja ajatukset vaan sinkoilivat. Mun on täytynyt olla TOSI sekasin, koska matkalla keikalle mä unohdin jäädä pois ratikasta. Koko elämäni oon asunut Helsingissä ja tiedän tasan millä ratikalla mihinkin pääsee ja missä pitää jäädä pois, mutta jotenkin mulla ei vaan rekisteröinti toiminut eilen. Olin vaan niin pöllästynyt ettei ehtinyt ees harmittaa et piti kävellä pitempi matka. Naureskelin (ääneen) koko matkan. Sit kelasin että voi olla tosi oudon näköistä jos vaan nauraa itsekseen, joten aloin myös puhumaan. Harmi etten tajunnut aikasemmin, olisi saanut rauhassa istua siellä ratikassa. Toisaalta, sillon istusin siellä varmaan vieläkin.

Olin ihan varma että mulla menee set-upit ja punchit keskenään sekasin. (Se ois varmaan ollut tosi onnistunutta kun olis risteyttänyt juttuja. "Mä oon tosi kateellinen niille joilla on huono viinapää. Koska mä näin unta että mä suutelin Antti Tuiskua." Joo, ei ehkä aukeis ihan kaikille. Tai kellekään.)

Mä yritin tänään keksiä lempinimiä mun kollegoille (mutta erilaisia kuin mun aikasemmissa työpaikoissa joissa tavallisia käyttämiäni lempinimiä on ollut mm. "pastori", "lokki" ja "mulkku"). Joten nyt yritän alottaa trendiä että Raineria kutsutaan Raneksi ja Petteriä Namiksi. Levittäkää sanomaa!