Vanhenemisen ja nuorenemisen merkkejä

Torstaina menin syömään kaverini Lauran kanssa. Mentiin Kampin keskuksen Camppi-ravintolaan. Got v. freaked out! Campin kahvilapuolella oli jotkut kutojien kokoontumisajot! Siellä istui varmaan tusina seemingly normaalia ihmistä (vaikka sitten kun meni lähemmäksi näki että ne oli kaikki varmaan jotain vanhoja koulukiusattuja) kutomassa!

Campin vieressä oli luontaistuotekauppa josta sain ihan oikeata detox-teetä. Intialaista ayurveda detox-teetä. God, am SO zen now. Tunnen ihan kuinka tasapaino laskeutuu, ja kaikki puhdistuu. (Tai no ei nyt ihan, mutta jos vakuuttaa itseään niin se vaikuttaa nopeemmin. I’m sure.)

Tein loistavan musiikki discoveryn. Michael Bublé on ihana. Se on kyllä varmaan ollut sitä jo kauan (for all I know, Bublé on jo ihan passé) mutta as usual mä pääsen trendeihin ja uusiin juttuihin kiinni tosi myöhään. Vähän kuten äitini, joka ei eilen voinut mennä Saulin vaalibileisiin, koska on viime viikolla löytänyt Sudokun, ja osti heti Sudoku-kirjan ja jäi kotiin ratkomaan Sudokuja. I’m not one to talk, oon mäkin niihin ihan koukussa, mutta mä en sentään jätä iltamenoja väliin ratkoakseni Sudokuja. Vielä.

Järkyttäviä vanhenemisen merkkejä on ilmassa. Kuulen itseni sanovani lauseita kuten "kahvia? Ei kiitos, en mä voi kun kellot on jo puoli kahdeksan ja mä en sitten saa unta…" tai "onpas täällä kauhea mekkala, voiskohan ton musiikin laittaa hiljasemmalle". Toisaalta oon huomannyt myös nuorentumisen merkkejä. Mun keskittymiskyky on samaa tasoa kuin kolmevuotiaan (tai banaanikärpäsen. In any case, tosi lyhyt). Salee joku ADHD. Tai yliherkkyys tylsyydelle. Ajatus katkeilee ja hyppelee. Michael Bublé on siis ihana! Mä hankin pahvi-Michaelin poikaystäväksi .