Decadence of the heart

Eilen Suomen taksikuskit viettivät kansallista ”Puhutaan taukoamatta Lotalle”-päivää. Olin menossa keikalle Malminkartanoon ja alusta loppuun tuli papatusta ja kaikkiin asioihin oli mielipide. Tietysti kuski pakotti mut etupenkille vaikka halusin taakse. Yritin valmistella settiä keikalle ja vaikka kuinka koitin piiloutua vihon taakse niin puhetulva jatkui. Oltiinhan me lähes samalla alalla, koska hän tuntee tosi hyvin Enska Itkosen veljen. Kuka edes ON Enska Itkonen?!?

Illalla oli työkaverin tuparit. Paikalla oli lähes kaikki firman työntekijät, toimaria myöten, ja päätin tehdä vaikutuksen kaikkiin vetämällä kännit. No sweat though, I was the perfect sweetheart. To the best of my recollection. Matka jatkui Privéseen josta onneksi on lähes konttausmatka kotiin. Selvennykseksi siis: EN kuitenkaan kontannut. Uskoisin.

NRJ-lista tuli telkkarista eilen, ja siinä oli Lordin haastattelu. Monsteri ei ole yhtä pelottava kun kuulee että se puhuu sellaisella ”mie ja sie”-murteella. Enemmänkin alkaa pelottaa lähteä vaikka johonkin Joensuuhun jos ne kaikki vaikka onkin Lordin näköisiä siellä.

Kwan oli käymässä NRJ:lla perjantaina. Kun silmä vältti ja joku jätti ne hetkeksi yksin studioon niin mä menin sinne fanittamaan niitä. Sanoin tyyliin ”Mä oon Lotta, mä oon uus, te ootte ihania”. Eli annoin äärettömän kypsän ja fiksun kuvan itsestäni. Toinen vaihtoehto oli kyhätä banderolli ja mennä sen kanssa studion ikkunan ulkopuolelle, eli kyllä tää ehkä oli parempi näin.