Kaiken takana on nainen

Mä olen tehnyt jotain pahaa edellisessä elämässäni ja universumi kostaa mulle. Mun päälle on langetettu kirous. Eikä mikään tavallinen kirous, vaan harvinaisen cruel and unusual kirous. Se kirous on: joka kerta kun mä kuulen sanat (tai laulun) Kaiken takana on nainen, mun päässä alkaa soida se laulu, ja mun on pakko (tahtomattanikin) laulaa laulu aina loppuun asti. Tätä hankaloittaa (ja mua turhauttaa) suunnattomasti se, että mä en osaa kyseisen laulun sanoja alkuunkaan. To make matters worse Kampin keskuksessa on aseteltu kymmenen metrin välein screenejä jotka joka toinen minuutti näyttävät Sampon uutta mainosta jossa laulu soitetaan. Aaaarggh! Mikä synti voi olla niin paha että siitä rangaistaan Matilla ja Tepolla?!

Mä oon vähän miettinyt: mulla on hirvittävän outo miesmaku. Pertti Salolainen on mua 40 vuotta vanhempi, Matt Stone ja Trey Parker on hulluja (bordering on genius, though) ja David Hasselhoff on – no, David Hasselhoff. But it gets weirder. Tänään mä vähän huomasin että Simon Cowell herättää mussa tunteita. Mä en ole vielä varma onko se inhoa vai rakkautta (vai heikentynyttä näköä?), mutta jotain se on. Miten voi olla että Brad Pitt tai Tom Cruise does nothing for me? Am so abnormal. Onneksi sentään Markus Pöyhönen on mun mielestä mielettömän kuuma.

Jos jollakulla vielä on vaikeuksia keksiä mitä antaisi mulle huomenna Naistenpäivänä lahjaksi, niin voin vinkata että hajuvettä ei naisella voi koskaan olla liikaa. Etenkään Burberrya.

On a less feminine note: vähän WWE on mahtavaa viihdettä. Edge on ihana.