R.I.P. Wondergirl

The Wondergirl is no more. Mulla oli aamulla kankkunen. Oh no! Mä olen tulossa vanhaksi. Mulla ei ole koskaan ollut päänsärkyä kankkusessa, mutta tänään on jo toinen kerta. Ensimmäinen kerta oli ennen joulua, porvarin Älä osta mitään!-viikkojen aikana. Se oli todella huono päivä saada päänsärky, koska eduskunta äänesti silloin budjetista ja eteisaula kaikui joka toinen minuutti äänestyssummerista.

Yrititkö siis tänään ostaa viiniä mutta et saanut? Anteeksi, se on mun syytä. Join eilen ystävättäreni Kukan kanssa kaikki maailman viinit. Taas. Kukka asuu Sveitsissä (Toblerone, linkkuveitset ja pankkitilit, you know), ja on nyt käymässä pari viikkoa Suomessa. Kukka on mulle kuin sisko (tai siis se on pieni ja sillä on ruskea tukka ja ruskeat silmät, ja koska hän ehkä ulkonäöllisesti on mun täysi vastakohta niin sitä sisaruutta ei aina ihan heti nää). Kukan kanssa on aina hauskaa. Käytiin Santa Fe’ssä syömässä (ja juomassa… muutama pullo viiniä ja margaritat) (EI meidän syytämme! Siellä oli tosi myyntihenkinen tarjoilija jonka nimi on kuittimme mukaan Janne L., ja Janne kierona miehenä juotti meitä aivan känniin). Ilta loppui Storyvilleen (kuinkas muutenkaan). Myöhään. Ehkä. Todennäköisesti. Onneksemme Kukan äiti tuli kavereittensa kanssa meitä Storyvilleen kaitsemaan.

Ja arvatkaapa miten uhkarohkea minä olen?! Olin siis ulkona eilen siitäkin huolimatta että mua tänään kuvattiin Naistenlehteen. Siis kankkusessa. Menin. Mä oon hullu. Minun onnekseni valokuvaaja oli ehkä maailman lahjakkain ja teki minusta ihan uskomattoman kauniin (ILMAN fotoshoppia, mind you). Valokuvaaja oli myös tosi komea ja mukava. Kyllä sellaisen kanssa jaksaa muutaman tunnin hengata.

Tänään mä pelästyin että mun asunnossa on nyt lopullisesti paha tekniikkakarma ja viihde-elektroniikkapoltergeist joka yrittää tuhota mun elämän. Telkkari ei toiminut, eikä netti. Koska olen kuitenkin lähes sherlockholmsien tai herculepoirotien veroinen päättelijä, muistin kotiin tullessani nähneeni kadulla Welhon (sen firman, en OIKEEN velhon) auton. Niinpä hetken kuluttua kaikki alkoikin toimia, ja mun ei siten tarvinnut ruveta kyhäämään Welhosta voodoo-nukkea.

Eilen katsoin suomalaisen elokuvan riemuvoiton: Levottomat 3. Oh my God. That sucked ass like nothing I’ve ever seen before. Siis elokuva oli varmaan ihan hyvin tehty mutta eihän siinä ollut mitään pointtia! Ne vaan pani ja itki, ja pani ja itki. Elokuvan ydin oli se, että näytetään alastomia ihmisiä ja panemista. Period. Ei mitään muuta. Fascinating.

Haluatko itkeä? Voin suositella salaisuusblogia joka päivitetään joka sunnuntai. Kleenexit tietokoneen viereen.