Pupuppiduu

Oh no! Suomi hävisi tänään. Huomenna jaksaa kuitenkin muistaa että hopea on mahtavaa.

Oh yes! Fabrice heivattiin Unelmien Poikamiestytöstä. Hienoa huomata että mulla on my priorities right.

Olin Porissa. Porissa on aina hauskaa. Stand up-klubeja Porissa ennenkin järjestänyt Kai Tanner oli tälläkin kertaa järjestänyt aivan huipun klubin. Tila oli mahtava. Tiiliseinä, spotti ja langaton mikki. Pieni hämyinen sali jossa palvelu pelasi ja yleisö oli lähellä. Tonne voisi mennä vaikka joka viikko esiintymään. Porilainen yleisö oli aivan mahtavaa ja tosi hyvin mukana. Kukaan koomikoista ei millään olisi malttanut tulla lavalta alas. Sami Hedberg ja Harri Lagström heittivät molemmat myös tosi mahtavat keikat.

Parasta oli että jäätiin keikan jälkeen teatteriporukan kanssa hengaamaan teatterille, ja pääsin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani olla yökerholaulaja (granted ettei esim greenwich villagen jazzklubien laulajat ehkä yleensä laula Nylon Beatia tai Like a Virginiä josta mun repertoaari pitkälti koostui) (tai siis olihan mulla luonnollisesti Marilynia myös) (jonka spitting image mä oon. Marilyn reincarnated, yes?). Valitettavasti teatterissa ei ollut flyygeliä jonka päällä mä olisin voinut maata. Siellä oli polkuharmonikka, mutta koska se oli noin 110 cm pitkä, niin sen päällä oli tosi vaikea maata. Ja koska se oli kuitenkin 150 cm korkea niin siltä putoaminen sattuu. Öööh, uskoisin, jos olisin kokeillut.

Me naiset (siis se lehti, ei kaikki me universumin naiset) oli noteerannut minut. Kuulema. En ole vielä ehtinyt hakea itse lehteä, mutta verkostoni tiedottavat mulle lähes reaaliaikaisesti syöksystäni lehtien palstoille (eli äitini soitti). Olivat kuitenkin kirjoittaneet käsittääkseni jotain positiivista. Me miehet ei ole vielä noteraannut mua mitenkään. Damn.