Raikkaan ilman myrkytys

Hell must’ve frozen over. Oli sunnuntaiaamu ja mä heräsin 7.30. Siis aamulla. Minä. 7.30. I repeat: a a m u l l a. En kuitenkaan (todellakaan) ihan itsestäni, vaan kahden herätyskellon avulla. Mä näin ihan uuden dimension maailmasta. Mulle selvisi esimerkiksi ettei mulle edes jaeta Hesaria sunnuntaisin ennen kuin vasta kahdeksan jälkeen, koska se ei ollut vielä edes tullut kun lähdin kotoa. Syy tähän hours-before-the-pigs-fart kellonaikaan oli että olin lupautunut Vantaalle (passi mukaan!) auttamaan tuttavien elämysfirmaa tuottamaan elämyksiä. Ulkona. GoExperience tuotti spektaakkelimaisen perhetapahtuman eräälle yritykselle, ja minä olin siellä elämyksettämässä. Can’t you just picture that? En mäkään. MUTTA: Vaikkakin mun mielestä sunnuntai pitää pyhittää lehtien lukemiselle sängyssä, kahvin juontiin ja telkkarin katsomiseen, niin mä olen valmis myöntämään että viisi tuntia aurinkoisessa pakkasilmassa ei ollut niin paha kuin mitä olisi voinut kuvitella. Kamalin shokki tuli tosin kun tulimme paikan päälle ja eräs järjestäjä tuli kysymään: ootteko te ne ponitytöt? Kauhu kuvastui mun kasvoilta. Kelasin kuumeisesti päässäni sähköpostiviestejä viimeisiltä viikoilta. Olinko selvittänyt tarkkaan minkä tyyppiselle rastille olin lupautunut? Pakkanen on yksi asia, mutta hevoset? Ei perkele. Enhän mä mitään hevosia vaan joutuisi hyysäämään? Helpotus tuli nopeasti kun Mia ilmoitti ettemme olleet ponityttöjä. Luojan kiitos. I would’ve never lived that down.

Eilisessä Pressossa oli pitkä juttu siitä miten kuluttajien valta ja verkostoituminen ovat kasvaneet blogien, ja netin in general, myötä. Presson mukaan kuluttajablogit ova yhä suositumpia. Rupesinkin pohtimaan: mun tehtävä valistuneena kuluttajanahan olisi suositella tässä blogissa hyviä tuotteita. Tässä muutamia: Valkoviini, L’Orealin Volume Shocking ripsiväri, Gilmore Girlsin kaikki tuotantokaudet ja Starbucksin French Roast extra bold. Ja joo, mä tiedän, nää pitäisi perustella, mutta look at that list! Tarviiko noita perustella?! There, tossa mun kontribuutio netin kuluttajavallankumoukseen. Kuluttakaa!

Kerroin kerran miten epäkypsä olen. Voin kertoa myös kuinka nynny olen. Äsken olin aivan tippa linssissä kun American Idol-tuomarit sanoivat tosi suloisia asioita pienelle, vähän nynnyn näköiselle 16-vuotiaalle pojalle. Kamerat kuvasivat sen vanhempia kun ne tuomarit kehuivat, ja ne vanhemmat eivät edes itkeneet! Kamalia, tunteettomia, huonoja vanhempia. Jos ei lapsen Idols-menestys itketä, niin mikä sitten?

Kukan kanssa oltiin eilen muutamalla drinksulla. Kohtasimme mielenkiintoisia iskurepliikkejä ja avauksia illan aikana. Ensimmäinen Herra avasi keskustelun maahanmuuttajien syrjäytymisestä ja siitä miten Marokossa tietyt kalat ovat miesten kaloja ja niitä saa syödä vaan miehet. Aha? Olimme levande frågetecken. Se oli vitsi, meille kerrottiin. Ei, ei mekään tajuttu. Seuraavassa paikassa Nuorimies tuli kertomaan että mun ehkä pitää antaa hänelle tekohengitystä kohta, koska hän saattaa pudota tuoliltaa koska sillä ei ole selkänojaa. Sen jälkeen seurasikin heti selvitys siitä miten hänellä on tili miinuksella ja kännissä oli kännykkä hävinnyt ja rahatkin oli viety risteilyllä. jos kuitenkin antaisin numeroni niin hän voisi uudesta prepaid-liittymästään sitten soittaa. Yritin piristää: well at least you have your health. Ei se tajunnut. Kolmannessa baarissa Äijän avaus oli: ”mun kaverit lähti himaan, voinko mä liittyä teidän seuraan. Mä oon vähän tällainen luuseri”. Suomalaisillako itsetunto-ongelmia? Phyh.
Salettiin Pertti Salolainen osaisi sanoa jotain TÄYDELLISTÄ.