LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Saturday, April 22, 2006

The InvisiGirls

Torstain arvoitukseni radiossa oli: Lotta ja Lotan äärettömän viehättävä ystävättärensä Kukka olivat eilen Storyvillessä, ja kesti ainakin puoli tuntia ennen kuin kukaan mies yritti iskeä heitä! Mikä on AINOA mahdollinen looginen syy?

Arvoituksen ratkaisu oli tietysti että Lotta ja Kukka olivat muuttuneet näkymättömiksi. Todennäköisesti Darinilla on superkykyjä ja näkyvyys- ja valovoimaimijä jonka avulla hän imaisi tyttöjen näkymisen johonkin omaan evil näkymissäiliöönsä. Tää on ainoa looginen selitys. Tosin kuuntelijamme Anne pani paremmaksi: hän veikkasi että miehet olivat häikäistyneet meidän kauneudesta niin etteivät nähneet mitään puoleen tuntiin. Now THAT sounds reasonable!

Torstaina olin keikalla Valtioneuvoston linnassa. Iso-Matti tekstasi ja pyysi. No ei. I’m SO kidding. Mutta olin mä siellä oikeasti keikalla, en vaan esiintynyt pääministerille. Vielä.

Eilen aamulla olin Oulunkylän yhteiskoulussa paneelissa puhumassa siitä miksi nuorten kannattaa pyrkiä vaikuttamaan ja miksi on tärkeää esim. äänestää. Vaikka paneelin poliittinen kirjo oli vasemmalta oikealle, niin liikuttava yksimielisyys vallitsi kaikissa kysymyksissä. Ei oltu tultu politikoimaan, vaan kertomaan miksi itse on valinnut sen vaikutuskanavan kun on. Oranssi ry:n edustaja tietysti kehotti kaikkia laittomuuksiin, mutta oppilaat vaikuttivat kyllä sen verran fiksulta että osaavat itsekin päättää haluavatko vaikuttaa lakia rikkomalla vai noudattamalla.

Lähetys eilen oli tosi hauska. Oli ihan perjantaimeininki, niin kuin monesti kaikilla työpaikoilla perjantaisin on (duuhh). NRJ:n puhelinvastaajaan on soitellut muutamaan otteeseen joku Tomppa, joka on pyytänyt Jania salille ja viimeksi jopa bileisiin jossa voitaisiin ”ottaa muutama bissee ja vähän rentoutua poreammeessa”. Obviously this is too easy to let go, täähän on ihan ehtymätön vitsienlähde. Jani on huolestunut: mä olen ollut tuolla vasta vähän yli kuukauden töissä ja nyt jo Janilla on leima että hän on vähintään mystisen punttisali-Tompan salarakas. Ensi viikolla mä aion auttaa. Me tehdään Janista taas heteromies. Oh we have our work cut out for us.

Eilen olin illalla keikalla Turussa. Neljä tuntia kulkuvälineissä puolen tunnin keikan takia. Mun tarvii ostaa pienempi läppäri niin sitä voisi kantaa mukanaan tuommoisilla matkoilla, ja jotenkin myös hyödyntää ton ajan. Nyt mä luin Gloriaa ja ratkoin Sudokua. Hyödyllistä in its own way. Right?

NRJ:n kuuntelijamäärät olivat nousseet tyyliin sadalla tuhannella viime kuussa. Siis samassa kuussa kun MINÄ olen aloittanut siellä. Yhteensattumaako?!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home