Lotta Armstrong

Mä ostin pyörän! Siis oikean polkupyörän! Ja kypärän! Ja lukon! Mähän olen aivan atleetti (ei vaan näy vielä). Olo on kuin Lance Armstrongilla (siis ennen kuin se alkoi pyöräilemään) ja nyt vaan oottelen että Tour de France alkaa. Ajattelin heti illalla käydä testaamassa pyörätien töihin, mutta mä pääsin ainoastaan pihan toiseen päähän kunnes huomasin että satula ei ollut kunnolla ruuvattu kiinni. Siihen hätään muistin että se kaupan mamma puhuikin jotain satulan ruuvaamisesta (mutta se puhui niin hirveän paljon etten mä oikein jaksanut rekisteröidä kaikkea, kun mä samalla yritin keskittyä siihen miten mä voisin pimp my bike (I’m thinking pinkkiä, glitteriä, Barbie-kori ja hapsut tankoon), ja että siihen tarvitaan jokin työkalu (ehkä ruuvimeisseli tai jakoavain tai vasara tai saha. Mä en osaa ihan kaikkia työkaluja). Niinpä ensimmäinen pyörämatkani jäi noin 35 metrin pituiseksi. No, ehkä ens kerralla jopa tuplaan sen. Syyskuuhun mennessä pääsen sillä jo töihin asti. Siihen mennessä kerkeän myös koristella sen. Kuvan pyörä ei ole mun. Siis vielä.

Kävin myös katsomassa asuntoa (suurempi ostopäätös kuin pyörä). Se kuulosti mahtavalta, ja kuvatkin näyttivät lupaavalta: olin ihan varma että tämä on tuleva Love Mansion. Mutta ei. Luukku olisi pitänyt remontoida from top to bottom ja siihen nähdä hinta oli kyllä vähän (paljon) korkea. Voisihan sitä tietysti itsekin remontoida, mutta jos ei edes omista satulanruuvausvehkeitä niin lattiaremontti ja seinän hajottaminen on ehkä vähän kunnianhimoista. Siitä ei siis tullutkaan Love Mansionia.

Mä myös siivosin tänään (Consuela on maailman paskin sisäkkö), mutta vaikka mä miten siivoan niin ei tapahdu mitään. Mä sulloin mun vaatteet mun vaatehuoneeseen. Ne mahtuivat, suunnilleen. Harmi vaan että noin 18 laukkua ja 15 paria kenkiä ovat vielä vaatehuoneen ulkopuolella. Yliopisto on aivan liian teoreettista: mä luen logistiikkaa pääaineena, ja silti mä elän kenkä- ja laukkukasassa. Tein myös historiallisen päätöksen. Heitin yhdet kengät ja yhden takin pois. Tai ne ovat nyt kassissa oven vieressä. Takki sietää tosin mennäkin, se on Polo Sportin toppatakki josta pursuaa höyheniä (lintuinfluenssaa, eli SARS-takki) joka välistä, eikä toppatakki ole enää ajankohtainen tähän aikaan vuodesta. Toivottavasti.

Yksi meidän työharjoittelija on töissä karaoke-emäntänä Nummelassa. Me päätettiin että meidän pitää tehdä karaoke-eskursio. Nummelaan. Fright night. Mutta kaikkea pitää kokeilla.