LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Monday, January 08, 2007

TV-dilemma

Suomen mediakonsernit ovat aloittaneet minua kohtaan henkilökohtaisen kettuilun! (Olisin kirjoittanut ”vittuilun”, mutta NYT-liitteen haastattelusta on tullut palautetta että mä kiroilen liikaa. Ja paskat.). Mä seuraan neljää sarjaa televisiosta. Oikeastaan kolmea, koska Greyn Anatomia tulee klo 21, ja mun pitää silloin olla nukkumassa (eli seuraan sitä DVD:ltä). Nämä kolme sarjaa ovat tietysti Gilmore Girls, West Wing ja Tunteet Pelissä. Mulla on lähes kaikki tuotantokaudet kaikista näistä sarjoista, paitsi ne jotka tulevat tällä hetkellä televisiosta. Siis KOLME sarjaa. Se ei ole paljon.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, ja viikossa on 7 päivää. Yhteensä tuo antaa 168 eri lähetysaikavaihtoehtoa yhteen viikkoon. Mutta mitä tekevät maamme kolme suurta televisiokonsernia?! Laittavat kaikki kolme sarjaa SAMAN PÄIVÄN SAMALLE TUNNILLE!

Sunnuntai, klo 17.00, Nelonen, West Wing
Sunnuntai, klo 17.10, SubTV, Tunteet Pelissä
Sunnuntai, klo 17.15, YLE 1, Gilmore Girls
Warum? Warumwarumwarum!?! Nyt äkkiä kirje jonnekin Jungnerille.

Perjantaina olin Helsingin yössä. Koomikkokaverini Pekka Jalava vanheni, ja täytti 30. Pekalla oli jättibileet Bottalla, ja kaikilla oli hauskaa. Uskoisin.

5 Comments:

  • At 2:02 PM, Anonymous Anonymous said…

    Osta Topfield (tai niin kuin hurmoshifistit leikkimielisesti sitä kutsuvat: "Toppy"). Hellasärö suosittelee.

     
  • At 3:55 PM, Anonymous Anonymous said…

    Suosittelen! Voit nauhoittaa Toppyllä kahta ohjelmaa ja vaikka katsoa kolmatta, joten problem solved. Tingin sen itselleni hintaan 550 eukkaa, joka on käytännössä kuukauden vuokran verran, mutta siihen saakin sitten mahtumaan ja vaikka mitä! Hirmu kätevä ja muutenkin ihana.

     
  • At 6:22 PM, Anonymous Anonymous said…

    Uusimmalla Procasterilla pystyy tallentamaan neljääkin kanavaa (kahdesta eri kanavanipusta) samanaikaisesti, jos vaikka käy niin että on vielä pahaonnisesti tuohon aikaan poissa kotoa, eikä pääse katsomaan sitä kolmatta. Toppyltakin taitaa tosin uusi malli olla tuloillaan.

     
  • At 1:01 PM, Blogger PartyFlickan said…

    Mä niin kärsin samasta ongelmasta. No okei, mua harmittaa vaan se, että Tunteet pelissä ja Gilmore Girls tulee samaan aikaan. Miten tällaista voi tapahtua?

    :)

     
  • At 12:24 PM, Blogger pyksy said…

    Gilmoret ja Strömsö tulee myös samaan aikaan. Henkilökohtainen ongelma!

     

Post a Comment

<< Home