Unohdettu normiflirtti

Kampanjakrapulat ovat ohi, ja ekat työpäivät takanapäin. Mua harmittaa enää se, etten mä päivittäin näe mun mahtavia tiimiläisiä jotka olivat mukana tekemässä eduskuntavaalikampanjaa. En ole yöelämässä pyörinyt kovinkaan paljon viime aikoina, paitsi kampanjan viimeisinä viikkoina (silloin tositarkoituksella (vaikka ei silleen tositarkoituksella) ja kuivin suin, mutta tämän porukan kanssa se oli aivan hilarious. Mamma otti lomaa töistä, ja oli kokopäiväinen kampanjatyöntekijä. Taru, Hanna, Hanna-Mari, Hannamiina, Miika, Minna, Erika, Aatos, Mia, Jenni, Antti, Eeva, Kaisa, Katariina, Maria, Piia, Pete ja Sabina ovat olleet korvaamattomia. Niin myös sotapäällikkö Elli. Korvaamattomia ovat myös olleet ne useat muut jotka kävivät tiimitapaamisissa, luukuttivat esitteitä, puhuivat kavereille ja jaksoivat tsempata. Te olette täydellisiä, ja ilman teitä kampanja olisi ollut aivan holtittoman tylsä ja merkityksetön, ja ihan samanlainen kuin muiden.

Mä oon palannut normaalielämään. Tiedän tämän, koska tein ihmissuhdehuomion. Tai siis se ei varsinaisesti liity johonkin tiettyyn ihmissuhteeseen, vaan enemmänkin suhtautumiseeni ihmiseen. Eli ehkä ennemmin siis ihmissuhtautumishuomio. Juttelin erään äärettömän fiksun ja mukavan miehen kanssa, ja se muistutti mua siitä, että miehet voivat olla muutakin kuin potentiaalisia äänestäjiä, ja hymyillä voi muistakin syistä kuin vaikuttaakseen mukavalta, lähestyttävältä ja luotettavalta. Siis flirttailin. Tai yritin. Mä veikkaan että mä olin sen verran jäässä, että se ehkä vaikutti ystävällisyydeltä tai vaalityöltä, mutta ei. Mä tähtäsin johonkin muuhun, ja se on pääasia. Koin valaistuksen, ja palautin itseni normaalien, hormonaalisten ihmisten pariin. Tosin yritän myös palauttaa mieleen miten vastakkaisen sukupuolen kanssa puhutaan, jos vaikka tulisi joskus uudelleenkin sellainen tilanne että tapaa jonkun, jonka kanssa voisi flirttailla. Mä en enää vältsi muista miten sitä tehdään. Voi, eihän tällä mun säälittävyydellä ole mitään rajaa.