LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Wednesday, April 11, 2007

Manhattan

Mä olen luonut lähes autenttisen Starbucks tunnelman kotiini. Juuri jauhetusta French Roastista höyryävät aromit levittäytyvät koko asuntoon. Kahvi on suuressa valkoisessa termosmukissa, joka on saman näköinen kuin Starbucksin oikeat pahvimukit. Stereossa soi James Morrison, ihan kuin tällä hetkellä oikeissakin Starbuckseissa. Elämä on taas vähän enemmän tasapainossa.

Olen siis palannut laajoilta ulkomaanmatkoiltani (tai siis New Yorkista), matkalaukut täynnä laukkuja, DVD:tä ja Starbucksin kahvia. Ja ehkä muutama rätti, eli vaate.



Tietenkään, siis tietenkään, en vain shoppaillut matkallani, vaan tein tietysti kaikkea sangen kultturellia myös. Kuten kävin museossa. Museum of Modern Arts’ssa oli hirveä tungos, joten hetken mietin että kävisin vaan gift shopissa ja sanoisin kaikille että kävin koko MOMA:ssa, mutta onneksi päätin toisin. Momassa on kuitenkin ihana hengata tuntikausia (riippuen tietysti sen hetkisistä näyttelyistä). Nytkin oli muutama tosi hieno valokuvanäyttely, josta tykkäsin tosi paljon. Ja tietysi Warholin Marilyn ja Jeff Koontz. Kyllä siellä muutaman tunnin helposti sai kulumaan, vaikka olenkin täysin taideummikko, ja ihan valmis myöntämään sen. (Mulle ei vaan kerta kaikkiaan aukea miksi on taidetta laittaa neonvaloputki nojaamaan nurkkaan. Mutta niin se vaan on).






Torstaina lähdin myös perusturistikierrokselle. Kierros vei paikkoihin joissa eri TV-sarjat ja elokuvat on kuvattu. Kävimme mm. Cosby-perheen ja Frendien talolla.



Kävimme myös Empire Dinerilla. Siellä on kuvattu kohtauksia mm. Igby Goes Down –leffaan. Igby Goes Down inspiroi mua kerran ihan suunnattomasti keskellä yötä. Myöhemmin ostin koko leffan, mutta ei se enää toisella katsomuksella samaa saanut aikaan. Se on ehkä sellainen keskiyön elokuva sitten. Kävin Empire Dinerilla kuitenkin syömässäkin seuraavana päivänä, ihan Igbyn takia.




Miksiköhän on tärkeää aina matkoilla olla näyttämättä turistilta? Siis musta tuntuu että tää on universaali ilmiö ihan sivistyneissäkin ihmisissä. Mä huomasin itsessäni ihan saman (tosin se saattaa liittyä enemmän tähän mun sisäiseen kaipuuseen OLLA a New Yorker), kunnes relasin ja otin kameran esiin ja olin tosi perusturisti. Silloin kuuluu kuvata mm. Times Square, Rockefeller Center ja vaikka New Yorkilainen paloauto (okei, mä yritin enemmän niitä palomiehiä, mutta ne oli just pelastamassa jotain eikä ehtinyt poseerata. Hmph.).








Mä myös innostuin ottamaan taidekuvia. Tai no, oikeastaan vaan tuon yhden. Eli taustalla Chrysler Building, edustalla taideteos Bryant Parkista. Hah, hienompaa kuin loisteputki nurkassa, eikö?

11 Comments:

  • At 7:01 PM, Anonymous Anonymous said…

    Moi Lotta!

    Oot tainnu käydä useammankin kerran Nykissä, joten oisko sulla hyviä vinkkejä siihen, että missä kandeis yöpyä reissulla? Onks jotain hyviä kokemuksia jostain suhteellisen huokeista hotelleista? Mahtavaa lukea sun matkakertomusta ja itsellekin tulee jo ihan matkakuume. Loppukesästä ois nimittäin tarkoitus lähteä käymään Nykissä. Kerran oon siellä käyny ja paikka on NIIN supermahtava, että pakko päästä uudelleen!!

    Mia

    P.S. Sun blogi on muuten ihan paras! :)

     
  • At 7:32 PM, Blogger Lotta said…

    Kiitos :)

    Joo, New York on mun suosikkipaikka, tää oli kolmas kerta siellä viimeisen puolentoista vuoden sisään :)

    Suosittelen lämpimästi www.hotels.com -sivustoa. Siellä on välillä erikoistarjouksia, ja niiltä ihan oikeasti saa aina halvimman hinnan (ainakin mun pienen empiirisen tutkimuksen mukaan. Heidän hintansa ovat yleensä halvempia kuin esim. hotellien omien nettisivujen antamat hinnat).

    Mä oon asunut monesti tuttavilla, eli kovin kattavaa mun tietous ei ole. Nyt asuin Pennsylvania hotellissa, joka on vissiin Manhattanin suurin hotelli. Se sijaitsee 7 avenuella, 32 ja 33 katujen välissä. Siitä diggasin, se soveltui ainakin mulle ihan täydellisesti. On sitä paitsi ihan mahtavalla paikalla, ja New Yorkin hintaluokassa mun mielestä oikein kohtuullinen.

    Hyvää matkaa, New Yorkissa voi olla VAIN ihanaa :)

     
  • At 9:53 PM, Anonymous Anonymous said…

    Starbucks-kahvista: kyseisessä kuppilassa on mukillisia tullut nautittua, mutta ei ikinä ostettua pakettia kotiin asti. Niissä kotipakkauksissa on varmaan eri vaihtoehtoja? Mikäs maistuu Starbucks-expertin mukaan parhaalta?

    Niin ja ainakin Saksasta löytyy kyseistä ketjua.

     
  • At 10:07 AM, Blogger Lotta said…

    Juu, ja Sveitsistä ja Itävallasta (tai ainakin Wienin lentokentältä :). Mun suosikkia on French Rost, mutta niitä on montaa erilaista. En ole kokeillut kaikkia. Mutta toi on ihan älyttömän hyvä idea: Päivä Starbucksissa tehden vertailevaa tutkimusta!

     
  • At 1:42 PM, Anonymous Anonymous said…

    Papuina kotiin kuskattuna Starbucks-kahveista on mulla ollut House Blendiä ja Caffè Veronaa.

    House Blend on peruskamaa, vaaleaa ja helppoa juotavaa. Veronassa on sitten tummempi paahto ja enemmän makua.

    Mitä hotelleihin tulee, myös RatesToGo-webbipalvelua kannattaa harkita, sitä kautta tosin saa vain viimehetken paikkoja. Sopii siis impulsiivisille ja epäjärjestelmällisille.

     
  • At 2:09 PM, Anonymous Anonymous said…

    Tän blogin lukijathan vois lähteä Lotan seuraksi joku viikonloppu Starbucks-matkalle. Vaikka Nykiin, jos halpoja lentoja irtoaa, tai sitten akselille Saksa-Itävalta-Sveitsi, tai mistä buckseja nyt löytyykin.

     
  • At 5:24 PM, Anonymous Anonymous said…

    Hei help, kuvat ei näy! Teenkö jotain väärin? Olenko rikkonut internetin..??

     
  • At 10:23 PM, Anonymous Anonymous said…

    juu ei näy mullakaan =(

     
  • At 10:41 PM, Anonymous Anonymous said…

    Hellou you, Lotta!

    Heti alkuun pieni tunnustus: en ole ennen oikein pitänyt sinusta. :D
    Luin joskus miljoona ja kolme vuotta sitten jutun Trendistä jossa hehkuit pääosassa, ja ajattelin vain että "onpa ekstrovertin ärsyttävä ihminen".
    Kun olit Euroviisukarsintahommellissa kommentoimassa, kantani vahvistui (olin silloin huonolla tuulella). Oletpa ärsyttävä.

    Kuitenkin muutamia päiviä tämän jälkeen googletin nimesi (älä kysy miksi, tuntemattomia ovat Herran tiet jnejne.) ja löysin tämän... blogin. Ja se on MAHTAVA! Rakastan kuivakkaa huumoriasi (samanlaista kuin parhaista parhain ystäväni viljelee) ja ihailen merkintöjesi tyyliä, jolla pystyt olemaan sekä älykäs että lapsellisen toiveikas! :D
    Jatka samaa rataa, Lottalove!
    Ja (yritän kovasti olla vakuuttava, sillä oikeasti en tiedä kannattamistasi arvoista yhtään mitään [paitsi että olet kokoomuslainen!!]) valitan ettet päässyt eduskuntaan ^^'.

    Truly yours, Yules.

     
  • At 10:57 PM, Anonymous Anonymous said…

    NY-hotelleista on ihan pakko mainostaa.

    "wannabe-design" hotelli, korttelin päässä Times Squarelta, kohtuullinen hintataso (joskin pienet huoneet).

    http://www.thetimeny.com/

    Been there, done that...

     
  • At 12:20 AM, Anonymous Anonymous said…

    VAUTSI, pääsit frendien talolla käymään! kerro mulle miten? Ittelläki ollu haaveena kauan aikaa lähteä käymään amerikassa, kuhan vain sais rahat kasaan. Ja mainittakoon vielä että piristätte Rossin Jukan kanssa jokaista arki aamuani mahdottomasti. Kiitos siitä!

     

Post a Comment

<< Home