LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Sunday, February 01, 2009

Akrobatiaa ja Turku

Yleensä mä nukun kaikki keikkamatkat. Istahdettuani junaan, bussiin tai vaikka autoon, kestän hereillä ehkä KORKEINTAAN puoli tuntia, jonka jälkeen nukahtaminen tapahtuu. Jotenkin se liike ja monotoninen hurina nukuttaa mut samalla tavalla kuin se nukuttaa pienet lapset. (Senkin takia on ehkä hyvä, ettei mulla ole ajokorttia, koska miksi mun reaktio olisi yhtään erilainen vaan siksi, että mä istuisin ratin takana?). Perjantaina matkalla keikalle heräsin kuulutukseen, että kohta ollaan perillä Turussa. Rupesin salakuuntelemaan keskustelua, jota viritettiin takanani. Nuoren miehen viereen oli istunut vanhempi herra, joka ehkä koko matkan oli kerännyt rohkeutta alkaa iskeä tarinaa. Nuori mies kertoi lukevansa tenttiin. Mitä hän opiskelee, herra kysyi. Mä voisin vannoa, että se vastasi akrobaatiksi. ”…kolmatta vuotta. Sitä opiskellaan ammattikorkeakoulussa, ja siihen kuuluu paljon fysiologian opintoja…”. Akrobaatiksi?! Ammattikorkeakoulussa? No nyt ollaan duaalimallissa menty jo hieman pitkälle, kun ammattikorkeakoulussa luetaan jo akrobaatiksi! Päässäni jo hahmottelin vihaista kansalaiskirjettä opetusministerille (”Arvoisa ministeri Virkkunen, minä olen huolissani kansakuntamme tulevaisuudesta, ja verorahojeni tarkoituksenmukaisesta allokaatiosta…”). Sitten mä tajusin, että se puhuu jostain naprapatiasta, ja että se ehkä opiskelikin naprapaatiksi. Heti herättyäni en oo ehkä ihan terävin veisti laatikossa.

Paluumatkalla bussi ajoi sitä uutta tietä. Tiedättekö miten paljon se oikeasti koostuu tunneleista? Se on tunnelia tunnelin perään. Ei ihme, että sen tekemiseen on mennyt jotain satoja vuosia. Ja jos siinä oikeasti on ollut tiellä niin järjetön määrä kalliota, että pitää tehdä kilometritolkulla tunnelia, niin kävikö kellään mielessä, että ehkä Jumala ei vaan halunnut, että ihmiset kävisivät Turussa?

Lauantaina olin keikalla Kouvolassa, joka on hiljaisin kaupunki missään.

3 Comments:

  • At 8:50 AM, Anonymous Anonymous said…

    AMK:ssa voi kyllä opiskella jotain sirkusalaa, mutta en mä tiedä valmistuuko sieltä akrobaatteja:) Mut et ihan välttämättä kuullut väärin:)

     
  • At 10:49 AM, Anonymous Anonymous said…

    Jep, Turun ammattikorkeakoulussa on kulttuuriala. Esittävän taiteen koulutusohjelma, jossa on sirkuksen suuntautumisvaihtoehto.

    "Sirkuksen opetuksen tavoitteena on kouluttaa monipuolisia sirkustaiteen ammattilaisia. Koulutuksessa yhdistyvät opettajuus ja taiteilijuus. Ammattiopinnot sisältävät muun muassa akrobatiaa, jongleerausta ja tasapainoilua, esiintymistä eri työpajojen kautta sekä pedagogisia opintoja. Opiskelu vaatii hyvää fyysistä kuntoa.

    Sirkuksessa korostuvat monialaisuus ja kaikkia taiteenaloja poikkileikkaava luonne ja kansainvälisyys. Osa opetuksesta tapahtuu englanniksi.

    Valmistuneet toimivat monipuolisina ammattilaisina sirkuksen parissa, opettaen, ohjaten ja esiintyen."

     
  • At 4:00 PM, Anonymous Anonymous said…

    Minä olen kuullut junassa Kouvolan ja Helsingin välillä pitkät tarinat sirkusalan koulutuksesta. AMK:ssa sitä taidettiin opiskella, ja jäin miettimään, että lobataankohan niille sirkustelijoille kohta pääsy vaikka liikuntatieteelliseen ilman siirtymäopintoja... (Sorry, vanha kopo-minä nostaa päätään ja naureskelee systeemille).

    PS. Tuo roskapostisuodatin vaatii kirjoittamaan tähän "sitra". Onkohan se kannanotto?

     

Post a Comment

<< Home