Vahingoniloa

Hotelliaamiaiset on parhaita. Ei tarvitse laittaa tikkua ristiin, ja silti on tuoretta kahvia ja hedelmämehua ja kaikenlaista hyvää aamupalaa. Ajoitus on kuitenkin tarkkaa, pitää olla ajoissa, että saa Hesarin. Muuten joutuu selaamaan jonkun väsyneen paikallislehden, ja se on liian suuri muutos mun konservatiiviseen, kaavoihin kangistuneeseen aamurutiiniin. Ja koska sinne aamiaiselle on mennyt niin hyvissä ajoin, niin ehtii kaikessa rauhassa lukemaan sen Hesarin kunnolla.

Tämän päivän ykkösuutinen on se, että Lääkelaitoksen johtaja eroaa. Lääkelaitosta ollaan pakkohajasijoittamassa Kuopioon, koska niillä ei oo mitään, ja Helsingissä on kaikki ja se on tosi epistä savolaisille. 16 muutakin työntekijää on eronnut siksi, etteivät halua muuttaa työn perässä Kuopioon, ja ovat niin onnekkaassa asemassa, että voivat saada töitä muualta, eikä niiden ole pakko. Tosi hanurista, että nää ihmiset pakkomuutetaan satojen kilometrien päähän elämästään, tai sitten jäävät työttömiksi.

Ja joo, tietenkin koko suomi pitää pitää asutettuna ja blablabla (add aluepolitiikkaläppä of your choice here). Ja tietenkin tätä pitäisi pystyä jotenkin pohtimaan paljon objektiivisemmin ja empaattisemmin, mutta en mä sille mitään voi, että mun päällimmäinen tunne on vahingonilo. Hahhaaa, sosiaali- ja terveysministeriö, noin käy kun tekee typeriä siltarumpupäätöksiä, joissa ei oikeasti kamalasti voiteta mitään paitsi muutama poliittinen irtopiste muissa vaalipiireissä kuin Helsingissä ja Uudellamaalla (sanoo lääkelaitoksen alaisuuteen kuuluvien asioiden erikoisasiantuntija L. Backlund, joka luonnollisesti on TÄYSIN kartalla asian kokonaiskuvasta). Onpa kypsää olla vahingoniloinen, joka kateuden ohella varmaan on maailman halveksittavin tunne ja ominaisuus.... Mutta minkäs teet?