Päivä pupujussina

Eilen Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa voivoteltiin sitä, että pojat eivät pärjää äidinkielessä yhtä hyvin kuin tytöt. Yksi syistä on pääkirjoituksen mukaan se, että aineaiheet ovat usein sellaisia, että ne kiinnostavat tyttöjä mutta eivät poikia. ”Poikien kiinnostusta voitaisiin lisätä etsimällä aiheita tekniikasta ja urheilusta. "Mukavimmat lomamuistoni" tai "päivä pupujussina" eivät aiheina poikia kiinnosta”. No herran pieksut! Tyttöjäkö sitten kiinnostaa?! ”Mukavimmat lomamuistoni” ei ole aihe joka yhtään KENESSÄKÄÄN herättää intohimoa! Vittu, Mitt Sommarlov –aine oli joka syksy karmeeta tuskaa, mutta koska se oli annettu tehtäväksi, niin sitten se tehtiin. Purtiin hammasta, ja kuuliaisesti listattiin loman tapahtumat ainemuotoon. Mutta voi poikaparat, kun ne eivät nyt opi mitään, kun niille raukoille annetaan vaan niin kamalan tylsiä aiheita, joista kirjoittaa. Yttyhyy, saatana.

Kyllä, kiinnostusta voidaan lisätä etsimällä aineotsikoita muista aiheista, mutta ei siksi että pojat pitää saada raapustamaan jotain paperille, vaan siksi että ne otsikot olivat alun perin huonoja! Vaan siksi, että tytöt suorittavat tehtävät niin kuin käsketään, EI tarkoita, että ne tehtävät olivat helvetin hyvin suunniteltu.


Päivä pupujussina

Eräänä päivänä heräsin, ja huomasin, että olin pupujussi. Kurkistin ulos kolostani, ja huomasin, että siirtolapuutarhassa oli jo ihan pimeää. Päätin lähteä tutkimusmatkalle. Lähdin ulos kolostani, ja juoksin pienen matkan pitkin pihatietä. Yhtäkkiä silmiini osui kirkas valo. Siirtolapuutarhan siimekseen oli pystytetty vartiotorni, ja siellä seisoi metsästäjä. Metsästäjän työ oli harventaa pupujusseja. Pormestarin mielestä kaupungissamme on jo aivan liikaa meitä citykaneja (ja maahanmuuttajiakin, mutta se on toinen tarina, ja toivon, että niitä ei harvenneta samalla tavalla). Silmänräpäyksessä loikkasin pusikkoon, ja väistin metsästäjän kivääristä singonneen luodin vain parilla sentillä. Lähdin äkkiä käpälämäkeen, ja eksyin läheisen koulun pihalle. Nukuin portaiden alla, ja aamulla loikin lasten mukana kouluun. Seurasin iloisen näköistä punatukkaista tyttöä luokkaan, jonka ovessa luki ”Äidinkieli”. Istuin luokassa kokonaisen päivän, ja seurasin lasten tuskaista ainekirjoitusta. Se oli niin ikävystyttävää ja kamalaa, että illalla loikin takaisin siirtolapuutarhaan, ja heittäydyin valokeilaan. Sen pituinen se.

Ja vielä loppuun pieni vinkki! Onko joku sukulaisesi tai kaverisi sellainen, jolla on jo kaikkea? Eipä hätää, alla hirvittävän hyvä joululahjavinkki!