Ilmoja pidellyt

Talvi yllätti Backlundin. Taas. Kun tuli ensimmäinen nollapäivä, en osannut yhtään pukeutua oikein. En ollut ennakoinut, joten patteritkin olivat asunnossa ihan kylmät, ja liikkuminen peiton alta ei todellakaan houkutellut. Enkä liikkunut. Äitiysloma – mikä ihana tekosyy. Mutta niinhän se menee: kun lokakuun ensimmäinen ”kylmä” päivä tulee (kun lämpötila on nollassa tai vain yhden asteen päälle), niin palelemme, emmekä suostu lämpimästä ulos. Kun maaliskuussa päästään takaisin noihin lukemiin, niin kuljemme kylillä takki auki ja pipo taskussa. Ensimmäiset kaivavat jo shortseja ja t-paitoja esille.

Juuri noin kauan mä pystyn luontevasti keskustelemaan säästä. Sen jälkeen hiljennyn, enkä osaa sanoa mitään. Tai ehkä osaisin, koska osaanhan katsoa ikkunasta ja nähdä millainen sää siellä on, mutta en osaa puhua ilman että tulee kova itsetietoisuuden ja teennäisyyden tunne. Kun alkaa puhua säästä, se tarkoittaa että ei ole mitään muuta mistä puhua, ja silloin mä aina ajattelen: miksi mä sitten juttelen tämän ihmisen kanssa?

Taksi on small talk –paikoista ongelmallisin. Joillakin taksikuskeilla on harjaantunut silmä, ja ne huomaavat heti yhden lauseen jälkeen onko asiakas sellainen, joka haluaa jutella vai ei. Ja ellei ole, niin kuskikaan ei juttele. Mutta kaikki eivät kehtaa olla taksissakaan hiljaa, ja he lähtevät jäykkään keskusteluun mukaan.
–No kylläpäs nyt tulikin kylmä.
-Juu. Ei olisi vielä viikonloppuna uskonut.
-Niinpä. Saas nähdä milloin tulee ensimmäiset lumet.
-Jaa-a, saas nähdä. Jokos sulla on tässä talvirenkaat?
-Juu, kyllä ne pitää ajoissa laittaa.
-Niinhän se on.

Sitten hetkeksi hiljennytään, kunnes taas jatketaan kaavamaista ja jähmeää jutustelua siitä, onko asiakas mahdollisesti itse jo vaihtanut talvirenkaat. Ja sitten pohditaan taas, että milloinkohan ne lumet oikein tulevat, ja sitten toinen huomauttaa, että Lapissahan niitä on jo tullut ja yöpakkasia myös. Tunnelma on vaivaantunut, ja sitten pitää feikata, että soittaa jonnekin, vain jotta ei tarvitsisi jatkaa teennäistä jutustelua.

Meidän on siis keksittävä uusi kansallinen small talk –aihe. Mikä sitten olisi niin neutraali aihe, että siitä voisi aloittaa harmittoman keskustelun? Ajankohtaiset aiheet ovat hankalia, sillä esimerkiksi politiikkaa tai vaikkapa vaalirahoitusta ei voi päivitellä, ilman että saa taksikuskilta palopuheen kirosanoilla höystettynä siitä miten järjestelmä on mätä, ja niin ovat poliitikotkin. Ei sellaista jaksa kuunnella keltään, mutta vähiten ventovieraalta. Aihe ei siis voi olla sellainen, josta jollakulla saattaa olla vahva mielipide, koska vaikkakin aatteellisuus on yhteiskunnallisesti tärkeää ja jopa ihmisessä viehättävää, se on small talk –tilanteessa yhtä helvettiä. TV-ohjelmista voi keskustella vain sellaisen kanssa joka sitä ohjelmaa katsoo, ja kirjoja on liian monta, jotta siitä saisi universaalin aiheen. Voisi tietysti kysyä onko toisella vaikka joulu- tai kesäloma- tai vappusuunnitelmia, riippuen vuodenajasta, mutta se on kovin henkilökohtainen asia, eikä toinen välttämättä halua sinulle kertoa sukunsa joulukirkkoperinteitä.

Niinpä mä nykyään feikkaan sen puhelun heti kun matka alkaa.