Twilight

Enhän mä ole edes ehtinyt kirjoittaa tänne, kun olen vaan lukenut. Ystäväni (joka on myös aikuinen, ainakin iän puolesta) suositteli minulle kirjaa. Tai oikeammin hän vähän häpeissään tunnusti pitävänsä eräästä teinikirjasta. Just sellasista mäkin usein tykkään, joita pitää vähän hävetä, siksi että ne ovat oikeasti teineille suunnattu. Se oli lukenut Twilightin. Se lainasi sen mulle viime viikolla, ja tartuin siihen pari päivää sitten. Se meni nopeasti (siis siihen nähden, että mä olen äitiyslomalla enkä voi lukea yhtä paljon kuin normaali ihminen). Jokainen vapaa hetki meni kuitenkin kirjan kanssa (baby momman pitää olla hyvin päättäväinen jos aikoo saada romaanin päätökseen, ja lukea jokaisessa välissä kun on mahdollista kuten esim. hampaita pestessä).

Vampyyrit oli TAAS yksi trendi, jonka olin ohittanut vähän naureskellen. Pari vuotta sitten tuli yhtäkkiä joku vampyyriaalto, ja oli tv-sarjaa ja leffaa ja ties mitä. Joku vampyyrimies oli tosi ihana, ja se oli jossain välissä flavour of the month teinityttöjen (ja, öh, vähän vanhempienkin keskuudessa?). Mä kuitenkin ajattelin, että TOHON mä en sentään ikinä lähde; onneksi en ole teini-ikäinen (tai teini-ikäisen äiti), ettei mun tarvitse katsoa jotain väsynyttä vampyyrileffaan. Siis come on. Vampyyreja? Please. Ei, toi ei TODELLAKAAN iske muhun. (Näin sanoin myös mm. capri-housuista, Harry Potterista ja siitä että puetaan saappaat housujen päälle. Luulisi, että mä jossain vaiheessa oppisin?). Kunnes tulee tammikuu 2010 (mä olen NIIN jäljessä aina kaikessa), ja ystäväni on lukenut Twilightin (eikä edes kuka tahansa ystäväni, vaan PARAS ystäväni, joka sitä paitsi on itse hieman henkisesti mummo (siis parhalla mahdollisella tavalla!) ja HÄNKIN oli löytänyt tän mua ennen). Hän sanoo, että niin siinä vaan kävi että hän hieman skeptisesti alkoi kirjaa lukemaan, mutta kun oli saanut Twilightin loppuun, joutui menemään heti seuraavana päivänä kirjakauppaa ostamaan kakkososan New Moon.

Okei, ei tässä nyt mitään Pottereita käynyt suinkaan, mutta kirja OLI kyllä aika jännittävä. Se on viihdettä alusta loppuun, ja kyllä sen voi lukea. Ehkä aion jopa katsoa elokuvan. New Moonin aloitin eilen illalla, mutta sen jälkeen pidän kyllä vampyyritaukoa vaikka kirjoja olisikin enemmän. Se on ehkä muuten vähän liikaa kerralla. Ei Millennium-kirjojakaan voi kaikkia putkeen lukea, koska se on vaan liikaa. Sitä paitsi mä en oikein saa aikaiseksi edes aloittaa sitä kolmatta, koska kakkosen loppu oli niin lame. Siis se, että

* * * SPOILER!!! * * * Jos et halua tietää paljastusta kakkoskirjasta, niin älä lue eteenpäin!

Lisbethiä ammutaan PÄÄHÄN, se haudataan ELÄVÄLTÄ ja SILTI se kampeaa sieltä ylös? Oikeesti? Ja kuinka sopivaa, että sen bestis onkun joku raskaan sarjan maailmanmestari, joka sattuu sopivasti löytämään keskelle metsää pelastamaan Lisbethin tyttöystävän. En mä nyt sano että viihdekirjallisuuden on pakko olla ihan älyttömän todenmukaista, mutta jotain rajaa. Öööh, siis koska toi koko vampyyrijuttuhan on tietysti ihan uskottava. Mutta tajuutte, siis genren sisällä.

Vauva on oppinut nauramaan ääneen. Se on maailman ihanin ääni. Nyt mä yritän kaikkeni, et se naurais ääneen, mutta ei sitä oikein pysty kontrolloimaan. Samat höntsäilyt ei toimi joka päivä ja joskus se taas nauraa vaan kun se näkee mun naaman. Oispa oikeenkin yleisön kanssa noin helppoa.