LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Wednesday, December 30, 2009

Puuhamatto

Hyvää joulua. Joulu meni meidän perheessä rauhallisesti ja riemukkaasti. Mulla lähti vähän käsistä lahjojen shoppailu, ja ostelin paljon (mutta vain muille! En itselleni. Vielä silloin ennen joulua, siis). Niin lähti vähän muillakin, ja ensimmäinen ostos mikä mun oikeastaan olisi pitänyt joulun jälkeen tehdä on iso lelulaatikko. Nelikuukautinen tyttäremme, joka ei siis todellakaan vielä oikein hiffaa yhtä lelua toisesta, sai käsittämättömiä määriä kaikkea ihanaa sälää ja nyt sohvamme on vauvanlelumeri. Hienoin oli ehkä tää härveli.



Se on puuhamatto (duuhh, tarvitseehan jokainen vauva oman puuhamaton!). Tämän oman valtakuntansa lisäksi vauva sai ihan valtavasti pehmoeläimiä ja leluja ja kirjoja. Adele on ensimmäisiä vauvoja tuttavapiirissämme ja suvussamme, joten sitä ehkä vähän hemmotellaan. Ja onhan ihan huippua päästä ostoksille lastenosastolle! Mäkin ostin sille Nalle Puhista Tikrun, mutta se oli ehkä vähän liikaa. Tikru on isompi kuin Adde, joten se ei oikein edes noteeraa sitä minään leluna, vaan varmaan pitää sitä tyyliin huonekaluna. Ehkä mä annan sen sille uudestaan synttärilahjaksi kun se täyttää 1.

Miehelle ostin joululahjaksi Canal+ -kanavat, koska sieltä tulee jalkapalloa, ja nyt mua rakastaa Miehen lisäksi myös kaikki hänen ystävänsä. Toisaalta hän heti huomasi myös, että tätä voi katsoa siltäkin kantilta, että nyt hänellä ei enää ole hyvää syytä lähteä baariin. Sanoin, että sinne ei voi mennä pelkissä pitkissä kalsareissa. Mun näkökulma voitti. Itselleni ostin joululahjaksi Dance Dance Revolutionin Wiille, CSI-pelin Nintendo DS Litelle, Balance Boardin Wiille ja joku tuhat toppia Baby Phatin nettikaupasta. Halvaksi tuli. Kanssanörteille vielä pieni disclaimer: Toinen CSI-peli (Deadly Intent, the hidden cases) ei oo yhtään niin helmi kuin se ensimmäinen CSI, koska tossa ei oikein tarvitse ajatella tai keksiä mitään itse. Buu. Mun salapoliisitaidot eivät hioutuneet yhtään. Phöh.

2 Comments:

  • At 5:48 PM, Anonymous Anonymous said…

    Just tuo härveli kantaa nimeä hundkarusell! Hieno, tyylipuhdas hundkarusell.

     
  • At 6:35 PM, Blogger Sanna Koo said…

    Ja sit ku kyllästyt siihen, et mies kavereineen on teillä, niin sen kanavakortinhan voi napata matkaan ja mennä kavereille katselemaan. Ja omaa rauhaa kaivatessa voi pakata sen pienokaisen matkaan ja muuttaa oman kodin kauneushoitolaksi kera viinipullon ja parhaiden (tyttö)kavereiden!

     

Post a Comment

<< Home