LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Saturday, November 04, 2006

Jos et äänestä, et saa valittaa...

No niin. Mä olen huono ihminen. Mä olen pienestä asti jaksanut pitää palopuheita äänestämisen puolesta. Ennen kuin täytin 18 olin todella harmissani siitä että en saanut äänestää, ja siksi olin mukana vaalitiimeissä jakamassa esitteitä räntäsateessa ajatuksella "jos en itse saa, niin ehkä voin edes saada nuo muut äänestämään puolestani". Ja vuositolkulla olen jaksanut toistaa samaa vanhaa mantraa "jos et äänestä, et saa valittaa" jne. Ja nyt, nyt se on sitten tapahtunut. Mä en äänestänyt seurakuntavaaleissa. Saako tän anteeksi, vai tuleeko tästä sanktiota taivaan portilla? Mut down grade'taan economy-luokkaan tai jotain.

In my defence: Mä vähän yritin. Luin Hesarista keskiviikkona seurakuntavaalien ennakkoäänestyspaikoista, ja päätinpä selvittää seurakuntani ehdokkaat. Ei oltu tehty ihan helpoksi ehdokkaiden löytäminen tiedon valtatieltä Internetistä, mutta loppujen lopuksi eteeni avautui lista. Yksikään nimi ei sanonut yhtään mitään, eikä nimen lisäksi lisätietoja ollut saatavilla. Mitä helvettiä Kirkkovaltuusto edes tekee?! (oho, äskeisen lauseen toinen sana ei oikein sovi kontekstiin. Piruntorjuntalaitos ei varmaankaan nimenomaan tee "helvettiä"). Joten nyt mä tuun jättämään äänestämättä, ja kuitenkin jatkaa valittamista siitä että kirkossa on töissä ihmisiä jotka eivät hyväksy esim. naispappeja ja jotka suhtautuvat säälittävän ennakkoluuloisesti ja ahdasmielisesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Eli mulla oli mahdollisuus vaikuttaa, enkä vaikuttanut. Mä oon ihan perseestä. Ja varmaan vähän huono kristitty. Jo senkin takia että huusin tuhansien muiden ihmisten kanssa eilen 50 Centin keikalla "Smoke weed, get drunk, fuck!" vaikka rehellisesti ainoasti kannatan kahta viimeistä. Keikka oli hieno. Lämppäreiden aikana vietimme aikaa Hartwall arenan ravitsemusliikkeissä, mutta ne jotka näkivät lämppärit sanoivat etteivät koskaan ennen olleet kokeneet yhtä kovaa myötähäpeää. Tanssijaryhmä ja beatboxaajat olivat kuin suoraan nuorisotalon talent-show'sta. Mutta itse keikka oli oikein hauska. Jossain vaiheessa 50 veti biisin jossa kaikkien oli tarkoitus nostaa sytkärit ilmaan (mä luulin että toi oli tosi kasaria, guess not). Kaksi kolmasosaa heiluttivat ilmassa kännyköjään joista loisti fluoresoiva valo. Miten niin kännykkäkansaa?

14 Comments:

  • At 3:38 PM, Anonymous Anonymous said…

    Et sä oo mitään vielä menettänyt, nyt päättyi vasta ennakkoäänestys! :) Varsinaiset vaalipäivät on 12.-13.11.

     
  • At 6:10 PM, Anonymous Anonymous said…

    mulla oli aluksi ihan sama ongelma, mut sitten bongasin niiden vaalikoneen tosta osoitteesta

    http://www.helsinginseurakuntayhtyma.fi/?Deptid=5527

    eli tosta kun ensin valitset vaalipiirisi ja sitten vastaat kysymyksiin niin löytyy ehdokas :D

     
  • At 7:36 PM, Blogger Kriisi said…

    Mä otan ainakin itselleni vapauden valittaa, vaikka en äänestäkään kuin kunnallisvaaleissa.

    EU:n myötä olisi ihan järkevää että EU-kansalaisen äänioikeus muodostuisi asuinmaan eikä kansalaisuuden mukaan. Vasta toteutumisen jälkeen lakkaan valittamasta jos en ääntäni käytä :-)

     
  • At 8:44 PM, Anonymous Anonymous said…

    Hyihyi Lotta, kuulutko vielä kirkkoon? Tämä tuli nyt hienoisena shokkina, et siis olekaan ihan täydellinen. ;) (Oletan siis, että vain kirkkoon kuuluvilla on oikeus äänestää seurakuntavaaleissa. Tuskin ne meidän pakanoiden äänillä mitään tekisivät.)

     
  • At 11:59 PM, Anonymous Anonymous said…

    Hei Lotta!

    Tuntuu aivan painajaismaiselta, että olet kokoomuslainen! Minä kun arvostan liberaaleja arvoja vain silloin kun ei puhuta talousasioista. Mutta muuten kyllä tykkään susta.

    Tuosta seurakuntavaaliasiasta. Olen aivan samassa tilanteessa, aina jauhanut sitä "Äänestäkää, äänestäkää" -mantraa, mut nyt ei oikeen nää vaalit iske. Ensinnäkin tosiaan ei mitään hajua ketä äänestäisi, toiseksikin ollaan 2000-luvulla ja kyseisessä instituutiossa keskustellaan siitä voiko nainen olla pappi. Tai siitä saako lapsia pahoinpidellä. Tai onko homous sairaus. Hohhoijaa. Siis että noista edes keskustellaan.

     
  • At 1:59 AM, Anonymous Anonymous said…

    Mistä sä tiedät äänestänees oikeessa seurakunnassa? ja mistä selviää, että mihin seurakuntaan kuuluu miljoonan muuton jälkeen?

     
  • At 4:31 PM, Anonymous Anonymous said…

    Hei hipit. Varsinainen vaalipäivä on vasta tulossa. Ja just siksi siellä käydään noita keskusteluja kun hullut äänestää ja me muut ei. Tehkää vaalikone tai äänestäkää vaikka arpomalla ketä tahansa, joka ei oo vanhoillinen (Tulkaa kaikki -listat ja ehdokkaat kaikilla listoilla on ainakin turvallisia)

     
  • At 6:17 PM, Anonymous Anonymous said…

    "Jos et äänestä, et saa valittaa..."

    Juuri päinvastoin: et saa valittaa, kun sua kiduttaa sun henkilökohtaisesti valitsemat pirut.

     
  • At 8:25 AM, Anonymous Anonymous said…

    Juuri näin! Mua on jo pitkään nyppinyt ja ihmetyttänyt ettei kirkkoa saada kuriin tuossa naispappeus asiassa. Eikös nykyään ole jo mahdollista nostaa ryhmäkanteita? Olis hauska nähdä yleinen reaktio, kun seurakuntalaiset nostaisivat sellaisen tällaista pappia (virkamiestä?) kohtaan. Kukahan ehtii ensin?

     
  • At 8:41 AM, Anonymous Anonymous said…

    Jos ei ehdokas löydy perinteisesti, niin kokeile Lehden kirkollisvaalikonetta ;-)
    http://lehti.samizdat.info/kirkkovaalikone.php

     
  • At 11:17 AM, Anonymous Anonymous said…

    Joo toi Tulkaa kaikki-liike tuntui olevan vastaus naispappeuskysymyksiin jne. http://www.tulkaakaikki.net/
    Harmi vaan kun netistä ei löytynyt esittelyjä ehdokkaista... (äänestän Tampereella, joten en tiedä vaikka Helsingin ehdokkaista löytyisikin).

    Luin lehdestä hurjia lukuja kirkollisvaalien äänestysprosenteista, viimeksi se oli Tampereella yhdeksän pilkku jotain, Helsingissä ilmeisesti vielä vähemmän. Eipä tunnu ihmisiä paljon kiinnostavan, mihin verorahat käytetään...

    Tämä blogisi on muuten loistava, piristää todellakin työpäivää. Pitää vain varoa ympäri toimistoa juoksentelevaa pomoa, ettei se luule, että työaikana vain surffailen netissä. :)

    -Suvi

     
  • At 12:37 PM, Anonymous Anonymous said…

    Tuli tuossa vielä mieleen, että sitten kun pääset eduskuntaan, niin voisit säätää sellaisen lain, joka kieltää avokonttorit.

    Nimim. Tänään jo kymmenen sydäkohtausta saanut, kun pomo seisoo seläntakana :)

     
  • At 2:13 PM, Anonymous Anonymous said…

    no haloo, melki kaikki kokoomuslaiset kuuluu kirkkoon; sehän on tää "koti, uskonto ja isänmaa" -puolue.

    vaalit tosiaan on vasta isänpäivänä, ennakkoäänestysmahkut tais mennä jo.

    luulisi, että lotan omalla puolueella olisi ehdokkaita näissäkin geimeissä? stadin seurakuntajaoista en tiedä ollenkaan.

    ja tämä kaikki näin "en kuulu kirkkoon, mutta pidän silmäni auki" -pohjalta.

     
  • At 12:37 PM, Anonymous Anonymous said…

    Heimut mä oon miettinyt kans et mitä Kirkkovaltuusto tekee. Ne mainoksetkin on jotenkin huvittavia, "Kadulle vai kerhoon?" Mulle tulee tosta ekana mieleen Amerikan street-life mitä nyt ei Suomessa ole puolikastakaan prosenttia. Ja sit se "jonkun pitäisi tehdä jotain. tee sinä, äänestä" tms. Äänestä ketä? Mihin? Tekemään mitä?

     

Post a Comment

<< Home