Hell froze over

Anttonin läksiäiset meni rauhallisesti. Kuva on Anttonista Islannissa, razor sharp as usual. Huolestuttavaa oli tietysti että mä en jaksanut juoda mun kolmatta viinilasillista loppuun. Hell must be freezing over, mä sanoin. Josta lietsoin vikkelästi paniikin muihin, jotka heti pelästyivät pahasti että tästä seuraa turmio ja perikato, tämän on Nosferatu kirjoittanut profetioihinsa, ja sitten heinäsirkat valtaavat maan. Mutta ei, mä kävelin kotiin, eikä missään näkynyt heinäsirkkoja. Koomikkokaverini Markku Pajarinen kyllä tuli vastaan, mutta sillä on bemari ja heinäsirkoilla ei, eli ihan eri juttu.


Sebastian Sass väitti että on virheellistä yrittää saada ihmisiä kutsumaan minua El presidente, koska sehän on miespuolinen titteli. La presidenta siis olisi oikein. Mutta oikeastaan toi on kysymys utopiatutkijoille ja science fiction-kirjoilijoille, koska yhdessäkään espanjankielisessä maassa ei salee ole ikinä valittu yhtäkään naista mihinkään presidentti-hommaan. Joten mä aion jatkossakin olla el presidente. Onhan mulla enemmän cojones kuin monella.


Kohta alkaa ihana nautinto. Mä olen vihdoinkin saanut kahvinkeittimen, ja kohta mä nautin kupillisesta Starbucksin kahvia! Oh joy! Kannoin mukanani New Yorkista Starbucksista kahvia, sekä jauhettuna että papuina (which is no problem, koska TV-shopin Magic Bullet jauhaa pavutkin noin 7 sekunnissa! Älä enää ikinä kyseenalaista the power of TV-shop. Tai the power of the bullet. The Magic Bullet…) ja nyt vihdoinkin pääsen siitä nauttimaan… Vähänkö on tyhjä elämä kun on näin liekeissään kahvista?


Dramatiikka ja mellakat jatkuvat ranskassa. Pistää miettimään omaa integraatiopolitiikkaa. Suomeen on saatava lisää ulkomaalaisia, mutta ei riitä että avaamme ovet, vaan kotouttamispolitiikkaankin pitää laittaa paukkuja. Voisi kuvitella että naapurimaissamme, jotka sivistyneesti ovat avanneet rajojaan jo kauan sitten, on välillä opittu kantapään kautta miten asiat pitää ja ei pidä tehdä. Nyt pitäisi meidänkin poliitikkojen vikkelään lähteä vähän opintomatkoille esim Ruotsiin ja Norjaan. Ei tarvitsisi tehdä kaikkia mokia uudestaan, vaan voitaisiin rakentaa sabluuna joka toimisi. Ja sitten pitäisi niitä tekojakin saada. Ei oikein auta että tästä vaan puhutaan ja puhutaan. Milloin joku tekee jotain?