LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Wednesday, November 23, 2005

Pressan kaveri

Viihdeuutisista, päivää. Jotkut (Laura) käyttävät tätä blogia uutislähteenä (kiitän luottamuksesta, mutta suosittelen kuitenkin esim Hesaria), mutta tänään päätin tehdä vähän public service ja kerrata päivän viihdeuutiset. Kuvitelkaa taustalle vaikka Viivi Avellanin ääni.

Lähteenä näissä tiedoissa ei suinkaan ole Backlundin Tietotoimisto (BTT), vaan niinkin maallinen lähde kuin Ilta-Sanomat. Päivän IS siis kertoo muun muassa että Take That ehkä aikoo lähteä kiertueelle (ilman Robbieta, I imagine). Pääasia että eivät lähde ilman Jason Orangea, joka oli aina mun suosikki. Se ei välttämättä osaa laulaa kovin hyvin (kukaan ei tiedä), mutta se on niistä komein. Tiedän että Robbie on "komein", mutta kyllä se mun mielestä vieläkin on Jason.

IS myös tiedottaa että Idols Ilkka ei juo viinaa. Mä en oikein luota ihmiseen joka ei juo tippakaan viina. Ei kaikkien ole pakko juoda viinaa koko ajan, mutta jos hysteerisesti vastustaa sitä ja on vaan hulluna raivoraitis, niin siinä on jo jotain outoa. Paitsi jos on alkoholisti, silloin on ihan hyvä olla juomatta.

Lopuksi vielä yksi sitaatti päivän lehdestä: "Lupaus-elokuvan näyttelijättäret kertovat, että lottien osaan eläytyminen oli rankkaa". I couldn't agree more.

Eilen allekirjoitin jopa Arto Lahden pressanvaaliehdokkuuskortin. Arto Lahti on Helsingin Kauppakorkeakoulun professori joka haluaa presidentinvaaliehdokkaaksi. Suomessa ainoastaan eduskunnassa edustettuina olevilla puolueilla on oikeus asettaa ehdokkaita automaattisesti. Jos kuitenkin haluaa ehdokkaaksi, voi siksi päästä keräämällä 20 000 kannattajanimeä. En mä häntä äänestä (vaikka on siis kyllä ihan fiksu mies), mutta kyllä demokratiassa jokaisen halukkaan pitää päästä yrittämään.

Eilen kävin myös café Niinistössä fiilistelemässä, ja sain ottaa kuvan "Niinistön" kanssa. Nyt oon Pressan kaveri. Sain jopa rintamerkin jossa lukee niin.

3 Comments:

  • At 4:46 PM, Anonymous Anonymous said…

    Mainitsit, että raivoraittiit ovat epäluotettavia. Niin mustakin. Koska pitää muistaa, että paheiden summa on AINA vakio (paitsi ettei alkoholin nauttiminen ole edes pahe varsinaisesti, sillä tarkalleen ottaen viini on maataloustuote, miten sen nauttiminen olisi paheellista?). Jos ei juo viinaa, tekee varmasti jotain muuta todella epäilyttävää.
    Ja jos muutamaa punkkulasia pihvin kanssa (tai ilman pihviä, niinkuin joskus voi käydä) pitää jotenkin paheksuttavana tai jotain, kyllä on perverssiä. Tai jos tuntee jotain ylemmyyttä siitä, ettei juo viinaa, tuota mielijuomaani, ollenkaan. En käsitä. Ehkä joku tekee sitä ihan akateemisesta mielenkiinnosta?
    Waste of life, I say.
    On mielenkiintoista, että Suomessa joko vedetään kirkasta aivan perkeleesti tai toisessa ääripäässä ei tarjota viinitilkallista edes valtiovieraille.
    Tai ei kai se nyt niin mielenkiintoista ole. Surullista?

     
  • At 10:58 PM, Blogger Antton Rönnholm said…

    Joo absoluutit on epäluotettavia. No ei siis kaikki, mutta monet on sit muutenkin vähän ehdotrtomia ja luulee olevansa oikeassa. Kukaan ei ole oikeassa, ainakaan mä.

    Mäkin kirjoitin sen Lahden ehdokkuuskortin. Minusta se ei ole edes fiksü, mut Karjala yms. jutuista huolimatta olisi hauskaa saada ehdokkaaksi joku joka vähän hämmentää soppaa. Ei kaikkien tarvii olla sellasia "kansallinen etu, näistä ei voi puhua"-puujumalia.

    Koska nähdään, divina?

     
  • At 11:53 AM, Blogger Lotta said…

    Antton on AINA oikeassa, världens fiffigaste i hela världen. Han kan allt, bland annat. Kungen.

    Ei voi raitistelijoihin luottaa, ei. AK on oikeassa että paheidein määrä on aina vakio, ja niinpä raitistelijoille salee on aina joku paljon pahempi pahe. Vanhanen varmaan potkii koiria ja Idols-Ilkka varastelee mummoilta. Tai on yksi niistä jotka tunkee ratikkaan aina ennen kuin päästää muita ulos. Tai sellainen joka taputtaa kun lentokone laskeutuu. Okei, se ei vältsi oo pahe, mut on se dorkaa.

     

Post a Comment

<< Home