¡Feliz navidad!

¡Los Dios Mio! Oon paketoinut possibly ziljoona (un zillión) joululahjaa tänään. I got carried away, mutta oli kivaa ostaa lahjoja. Ei tarvitse mummon sitten saada omapiirtämää kuvaa tai itselaulamaa joululaulukasettia (Kyllä, noi molemmat ovat oikeasti antamiani lahjoja)(Ei nyt tosin ihan viime vuonna). Toisaalta mun on pakko myöntää että yksi viime joulun parhaimmista jutuista oli veljeni Callen (pero no calle en español, koska se tarkoittaa ’katu’) piirtämät joulukortit jossa oli päättömiä pipariukkoja ja kuolleita joulusikoja (jamon de Navidad). Okei, kuulosta nyt vähän morbidilta mutta olivat tosi hienoja. Joo. Maybe you had to be there. (Toi EI ollut kutsu että teidän pitää tulla meille jouluna.)

Aamulla oli puhemiehen joulukahvit valtiosalissa. Siellä oli joku kuoro (eli kun Lucia oli jo käynyt edellisellä viikolla, niin otetaan toiseksi pahin vaihtoehto). Siis tilaisuus oli kyllä todella hieno ja tunnelmallinen, mutta kuoro?! (Don’t get me wrong: kuoro lauloi valtavan kauniisti.) Mutta tähänkö nuoria kannustetaan? Koko homman ideahan on olla niin samasta muotista ettei vaan kukaan erota yhtä toisesta. Pahimmassa tapauksessa niillä on vielä samanlaiset kaavutkin päällä. Right, juuri noin kasvatetaan itsenäisiä, persoonallisia ihmisiä. Älkää vaan erottuko toisistanne! Olen toki man enough myöntämään että itsekin lauloin kuorossa nuorempana. Kuoron nimi oli Laulavat Hyeenat (laulu kuulosti hyvin paljon nimeltään). Laulaminen jäi kuitenkin loppujen lopuksi kuorossa vähemmälle (ehkä just siksi että meillä kaikilla olikin PERSOONALLISUUS!).

Also: Mä vaihdoin hehkulampun olohuoneen katon lampusta. Itse. Lamppu on vieläkin katossa ja minä hengissä. (Viimeksi kun vaihdoin samaista hehkulamppua ilmeni mun kattolampussa joku vika (salee VALMISTUSvika, ei millään voinut olla omaa syytäni) ja yhtäkkiä se lamppu oli mun kädessä ja irti sokeripalasta. Sitten mun oli pakko elää aivan pimennossa muutama viikko ja sitten yksiltä jatkoilta pyytää saatille poika jonka perhe omistaa jonkun rakennusfirman. Se oli sitten tosi kiltti ja tuli ylös ja laittoi mun lampun takaisin kiinni. Ihmemies se oli, se ruuvasi sen kiinni leipäveitsellä ja purkinavaajalla, kun mulla ei ollut oikeanlaista ruuvimeisseliä (Okei, ei mulla ole minkäänlaista ruuvimeisseliä.). Sitten se lähti kotiin. (Tää ei ole romanttinen tarina.)) Mutta nyt vaihdoin lampun itse. A big step for me, a not-at-all-important-step for anyone else.

Saddamia on kuulemma vedetty posessa turpaan. What a schoker.