LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Thursday, January 12, 2006

Työväen koomikko

"Time is money"-sanonta on alkanut kristallisoitua mulle. Mun piti toissapäivänä tavata ruotsalaistunut ystäväni Micci, joka oli tulossa suoraan isovanhempiensa luota. Kaikki jolla on mummo tietää että ne puhuvat ihan tolkuttoman paljon eikä sieltä ikinä pääse ajoissa lähtemään, eikä päässyt Miccikään. Koska Micci siis myöhästyi 10 minuuttia, päätin kuluttaa aikani kenkäkaupassa katselemassa. Ostin kengät, tietenkin. (Katselemassa, phyh. Who am I kidding?). Tää ei ole ensimmäinen kerta kun mulle käy näin. Ihmisten myöhästyminen käy mulle aina kalliiksi.

Laitoin nämä uudet mukamas-sensible kengät päälle eilen töihin ja huomasin ehkä tunnin kuluttua että kengät olivat ilmeisesti MADE BY SATAN! Ne hankasivat hulluna ja olivat ihan überepämukavat ja melkein tappoivat minut. Se oli äärettömän dramaattista. Koska mulla oli töiden jälkeen vain kaksi tuntia aikaa ennen kun piti lähteä keikalle Turkuun (eikä kahdessa tunnissa ehdi eduskuntatalosta länsi-Kamppiin (alueet kuulostaa aina isommalta jos ne voi jakaa itään ja länteen) ja takaisin, eihän?), joten mun piti ostaa uudet kengät paholaiskenkien tilalle. Sitä paitsi ihmisellä ei ikinä voi olla liikaa kenkiä (tai riippuu vähän. Jos asuu vaikka 34 m2 suuressa asunnossa (kuten minä) ja kenkiä olisi vaikka 800 paria niin voisi tulla ahtaaksi. Mulla ei ole läheskään niin paljon kenkiä) (vielä).

Kuinka monta koomikkoa mahtuu pieneen Hiaceen? Neljä, jos Hiace on Volkswagen ja koomikkoja on menossa keikalle vain neljä. Turussa keikka oli S-osiksella, ja kanssani esiintymässä oli Pete Harju, Isa Kantanen ja Ari Tuomainen. Sosis oli aivan loistava paikka esiintyä. Yleisöä oli ehkä parisataa ja melkein kaikki taisi olla opiskelijoita. Keikka meni tosi hyvin, kaikilla. Tauolla annoin haastattelun mukavalle toimittajatytölle Turun Ylioppilaslehdestä. Päästin vuodattamaan jopa hieman koulutuspoliittisia antipatioita artikkeliin, mikä on hienoa. Kun tulin lavalta alas kuulin kun illan MC Pete Harju vielä kajautti mikrofoniin "Suuret aplodit, hän oli siis Lotta Backlund, työväen koomikko". Nerokasta!

2 Comments:

  • At 4:07 PM, Blogger Hanna Isbom said…

    Hei Lotta, olin yleisössä ja oli oikein hauska ilta. Olit paras kaikista ;)
    Se messias-juttu nauratti vielä kotonakin...

     
  • At 12:32 AM, Blogger Lotta said…

    Huippua, hyvä että oli hauskaa! Turussa oli mahtava esiintyä, aivan huippuyleisö! :o)

     

Post a Comment

<< Home