LottaLove

Lotta Backlund's Diary. Täällä on joskus jotain juttuja ja sitten joskus ei ole.

Thursday, May 07, 2009

Poliittinen lapsuus

Jan Erola kolumnoi Metro-lehdessä taistolaisuudesta ja kapinasta, ja muisteli ensimmäistä poliittista kannanottoaan:
”Oma ensimmäinen poliittinen kannanottoni tapahtui arviolta nelivuotiaana. Perheemme ohi marssineessa vappukulkueessa huudettiin: ”Kansanvallan puolesta, S-K-P!”, johon isäni vitsaili: ”Vieraan vallan puolesta, S-K-P.” Ja minähän poika aloin huutamaan isäni väännöstä. Tuli isällä kiire tukkia jälkikasvun suu.”

Mä yritin muistella omaani. En muistanut. Sen tiedän, että jo pienenä fanitin poliitikkoja. Olin ilmoittanut kirkkain silmin, että kolme idoliani ovat Jasser Arafat, Olof Palme ja Ronald Reagan. Asuimme silloin Ruotsissa (vuosi oli 1983 tai 1984), ja Olof Palmea rakastettiin varauksettomasti, ja kai kansankodin ilmapiiri minuunkin kerhossa tai hiekkalaatikolla sen verran tarttui, että se selittää Palmen. Arafatissa veikkaan, että minuun on ehkä vedonnut omalaatuinen ulkonäkö, ja se turbaanin tyyppinen päähine. Ronald Reagania en osaa selittää. Vaikka myöhemmin tajusinkin, ettei kukaan heistä mikään poliittinen idoli minulle voisi olla, niin jokaisella heistä on pieni paikka siellä nostalgisessa sopukassa sydäntä, missä vaalitaan muistoa ja rakkautta ensimmäiseen idoliin. Joillain se oli Neumann, mulla se oli Palme, Arafat ja Reagan.

Veljeni ei varsinaisesti tule siskoonsa tässä fanittamisessa. Tarhassa hänen yksi ensimmäisista toiveammateistaan oli kyllä presidentti, mutta sitten se vaihtui, ja Calle ilmoitti, että hänestä tulee joko poliisi – tai onnenpyörän juontaja. Kerran tarhantäti kyllä kysyi äidiltäni, että puhutaankohan meillä kotona paljon politiikkaa. Mamma hämmästyi, ja sanoi, ettei varmaan enemmän kuin muissa perheissä. Sen takia vaan täti oli sitä ihmetellyt, kun meidän Calle puhui Kalevi Sorsasta ja Iiro Viinasesta tarhassa niin kuin ne olisi ollut meidän perhetuttavia.

1 Comments:

  • At 11:32 AM, Anonymous Minna said…

    Minulla ja siskolla oli Arafat ja Saddam Hussein! Nimenomaan vaatetuksen ansiosta, kait... Monesti pukeuduttiin kyseisiksi herroiksi leikeissä...

     

Post a Comment

<< Home